Kriisi

Tiedän, että monet odottavat kuulumisia Virosta, mutta en vieläkään kykene jakamaan matkasta. Nyt on nimittäin niin, että Jumala on nähnyt hyväksi kohdata minua nyt monissa kipukohdissani. Enkä sen vuoksi ole kyennyt muuta kuin itkemään viimeiset kaksi päivää.

Näen itseni seisomassa tienhaarassa, jossa minä saan valita, kumman tien minä valitsen. Toinen tie kiertää ympyrää, toinen tie on pitkä ja suora ja vie eteenpäin. Ympyräinen tie vaikuttaa helpommalta ja mukavammalta, pitkä tie näyttää liian pitkältä enkä näe, mihin se johtaa. Pelottaa valita suora tie, mutta minä tiedän, mikä tie se on. Se on tie, johon minut on kutsuttu, se johtaa vapauteen. Minä tiedän, että sillä tiellä minä en matkaisi yksin. Miksi siis se on niin vaikea valita?

Koska minä olen tottunut kulkemaan sitä ympyräistä tietä, minä tunnen sen tien. Minulla on turvallista sillä tiellä, mutta sillä tiellä on kuitenkin paljon vaaroja ja asioita, jotka satuttavat minua. Suoran tien valitseminen vaatii minulta suurta luottamusta Jumalaan. Hän kysyy minulta: Tahdotko sinä? Minä haluaisin vastata kyllä, mutta jokin suuri muuri estää minua. Miksi minä olen näin tolkuttoman itseriittoinen? Itsekäs ja ylpeä. Jumala kutsuu minua nyt Hänen lapsekseen. Siis lapseksi, josta Hän saa pitää huolta!! Luulisi kai olevan helppoa vastata kyllä, mutta minä en osaa antaa periksi. Minua pelottaa päästää irti, minä haluan kontrolloida kaikkea, tietää mitä tapahtuu. Mutta minä olen niin tolkuttoman väsynyt! En jaksa omassa voimassani. En jaksa huolehtia kaikesta ja kaikista jatkuvasti. Minä tarvitsen Isän!

Toinen asia, mistä Jumala haluaa vapauttaa minut nyt on hyväksynnän tarpeestani. Tämä on kaikkein vaikeinta minulle. Minulla on jatkuvasti valtava tarve olla tärkeä ja tuntea itseni tarpeelliseksi. Huomaatteko paradoksin edelliseen kappaleeseen. Minä olen niin väsynyt siihen, mutta minä jostain syystä tarvitsen sitä. Koska sielussani on haava, joka tarvitsee jatkuvaa täyttämistä ja paikkaamista ihmisten hyväksynnällä. Riittääkö minulle se, että Jumala rakastaa minua ja Hän hyväksyy minut tällaisena? Minä haluaisin vastata, että riittää, mutta huomaan, että käytännössä se ei vielä ole niin. Tämä on se suora tie, jonka varrella vapaus koittaa. Mutta minä en tiedä, millaiseksi se minut muuttaa. Kuka minä olen?

Minä olen kuitenkin valinnut sen suoran tien tänään. Minä olen sanonut Herralle kyllä. Minua pelottaa ja minuun sattuu, mutta minä panen luottamukseni Jumalaan. Hän ei salli minulle tapahtuvan mitään pahaa. Hän ei tee minusta jotain, joka ei miellytä minua itseäni ollenkaan. Hän haluaa päästää minut siihen vapauteen, johon meidät kaikki on kutsuttu.

Terveiset

Hei kaikille!
Hengissä ollaan selvitty matkasta ja kotona olen ollut jo muutaman päivän. Ei vaan ole ollut energiaa kirjoittaa kuulumisia, ja nytkin aikonen välittää vain pikaiset terveiset. Matka oli aivan MAHTAVA!! Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta valitettavasti olen tällä hetkellä täysin tyhjä jakamaan mitään. Kotiin paluu on ollut raastavaa tippumista arkeen. Matkalla oli sanoinkuvaamaton Jumalan läsnäolo ja rakkaus ja yhteys, sen kokeminen oli jotakin täysin yliluonnollista ja upeaa. En voi muuta todeta, kun että seuraava Raamatun paikka pitää täysin paikkansa:

"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajiani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Tämä voima tuntuu olevan kaikenkattava, kaikkivoipa ja kaiken kannattava voima. Siinä voimassa on käsittämätöntä olla ja elää. En ole ehkä ikinä tuntenut itseäni yhtä vapaaksi. Siinä voimassa oli helppoa olla, kaikki oli jotenkin selvää ja kirkasta. Siinä on helppo rukoilla, ei edes tarvinnut välttämättä rukoilla, kun voi keskustella Jumalan kanssa. Ihan kuin olisi ollut jokin suora linja auki, jossa oli vain niin tietoinen itsestään ja Jumalasta.

Jätän tänään tähän kertomisen, sillä tänään minulla on vaikea päivä, enkä halua vähätellä enkä jättää mitään kertomatta sen vuoksi. Paha oloni johtuu kasvukivuista. Näin syntymäpäiväni kunniaksi koulussa alkoi 3 päivän vapautumis-seminaari, joka nosti tunteita pintaan, jotka ovat jo pitkään kyteneet pinnan alla. Olen ollut kyllä täysin tietoinen näistä tunteista mutta olen vastahakoinen käsittelemään niitä. Meillä ihmisillä on taipumusta ottaa jalat alle kipujen kohdatessa meitä, minä olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Ystäväni ilahdutti minua tänään lähettämällä seuraavan videon minulle. En voi taaskaan sanoa muuta kuin Herra tietää, Hän ei ole koskaan jättänyt minua yksin, aina on joku, joka nostaa kun omat siipeni eivät kanna. Kiitos Annalle seuraavasta:

http://www.youtube.com/watch?v=OM52EzEF8eY

MÄÄHÄN LÄHREN, VAIKKA MEDICARELLA LENTÄEN, JOS ON TARVIS!!!,

Nyt kuulkaas ihmiset tarvitaan rukouksen voimaa! Jokainen, joka osaa ristiä kätensä ja lausua yksinkertaisen taikka monimutkaisen rukouksen, jätän sinulle rukouspyynnön puolestani! En enää pysy viikoissa mukana, mutta kolmatta kuukautta olen ollut kuumeessa/lämmössä ja nyt tänään sekä minä että tyttäreni olemme sairastaneet vatsatautia. Lähetysmatkalle lähdetään vajaan 2 vuorokauden päästä. Eikä ole toivoakaan, että jäisin pois tältä matkalta, joten pyydän, nostakaa minut rukouksin matkalle mukaan.

Minä lainaan Ahvenaisen Martin rukousta: "Sinä sairaus kuolit yli 2000-vuotta sitten! Kuka sinulle antoi luvan nousta haudastasi? Jeesuksen nimessä mene takaisin sinne, mistä tulitkin! Amen".

Minä lähden tälle matkalle, vaikka henki menisi! Jos tämä tomumajani antaa periksi, tiedänpähän minne olen matkalla. Minuun ei enää tehoa pelottelu, ei ahdistelu eikä huolestuttaminen. Minä olen Iankaikkisen Jumalan käsivarsilla, minä olen vapaa tämän maailman murheista. Minä olen heittänyt huoleni Jeesuksen harteille.

Olkaa siunattuja!

Jumalan huolenpidosta!!!

HALLELUJA! Te ette usko, mitä tänään tapahtui!! Jumala on vaan niin MAHTAVA! Hän on Puolustajasi, Huolenpitäjäsi ja kaikki, mitä ikinä tarvitset!!
Eräs henkilö varasti minulta viikonloppuna rahaa ja se loukkasi minua syvästi. Käsiteltyäni asiaa Herran kanssa, sain siitä kuitenkin rauhan ja sain sydämessäni antaa anteeksi kyseiselle ihmiselle. Kuitenkin minut valtasi pelko siitä, mitä tälle kyseiselle henkilölle tapahtuu tekonsa tähden. Nimittäin ei vain se, että hän varasti minulta ja loukkasi minua, Hän varasti Jumalalta ja teki väärin Jumalan lasta kohtaan. Tällaiset asiat eivät jää Jumalalta käsittelemättä. Niinpä minä olen rukoillut, että Herra olisi armollinen, sillä tämä ihminen ei tiedä, mitä hän tekee. Hän ei ole uskossa siis. Maanantai-aamuna jätin koulumme rukouspyyntökoppaan nimettömän esirukouspyynnön tämän ihmisen puolesta ja kerroin siinä, että hän on varastanut rahaa. Ja mainittakoon vielä se, että kyseiset rahat olivat lahjoitettu minulle tätä koulunkäyntiä varten, joten ne todella olivat Jumalan Valtakunnan työhön tarkoitettuja rahoja. Erityisesti tämän vuoksi minulle nousi syvä huoli kyseisestä ihmisestä.

Tänään koulun jälkeen, eräs koulutoverini juoksi perääni ja kertoi Jumalan puhuneen hänelle tästä asiasta. Hän antoi minulle omistaan menettämäni rahasumman!! Hän tarjosi minulle kaksinkertaista summaa, jonka olin menettänyt, vaikka hän ei tiennyt millainen rahasumma minulta oli varastettu. Vastaanotin kuitenkin vain puolet, eli sen, mitä olin menettänyt. Toivon sydämestäni, etten varastanut tältä ihmiseltä antamisen iloa sillä, etten vastaanottanut koko summaa. Minä olin koko tilanteessa niin häkeltynyt, ettei minulta oikein edes löytynyt oikeita sanoja. En tiennyt olisinko kiittänyt tätä ihmistä vaiko Jumalaa. Mutta minä totisesti kiitän kumpaakin!! Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään tällaista, olen aivan sanaton. Tiesin, ettei minun tarvitse huolehtia menetetyistä rahoista, sillä Herra sanoi minulle, että Hän pitää huolen. Mutta en odottanut saavani niitä kaksinkertaisesti takaisin, varsinkaan näin pian, sillä vasta maanantainahan minä jätin rukouspyynnön.

Tämä koko episodi on syventänyt uskoani Jumalaan ihan valtavasti. Jo se, kuinka Hän kohtasi minut sunnuntaina mentyäni Hänen eteensä murheellisena ja saatuani yliluonnollisen rauhan koko asiasta, oli mahtava kokemus. Mutta tämä, että Jumala palautti minulle sen, mikä minulle oli annettu, on jotain sanoinkuvaamatonta!! Tämä on suuren suuri opetus minulle Jumalan kaikkivoipaisuudesta, siitä, että Hän totisesti kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, sillä Hän rakastaa meitä! Minä tiedän, että koulutoverini, joka antoi omistaan, tulee satakertaisesti siunatuksi teostaan! Minä haluan kiittää häntä siitä, että hän kuuli Jumalan äänen ja oli uskollinen. Hänen teollaan oli suurempi merkitys minulle, kun hän varmaan arvasikaan. Minulle, joka olen nimenomaan paininut Jumalaan luottamisen kanssa. Kiitos Jeesus, kiitos rakas koulutoverini, veljeni Herrassa, tämä on ollut mahtavaa!

Vielä en ole kuitenkaan saanut yhteyttä tähän ihmiseen, joka minulta varasti. Hän ei vastaa tekstiviesteihin eikä ole itse tehnyt mitään aloitetta asian käsittelyyn. Todennäköisesti hän yrittää jälleen paeta ongelmaa ja kärsii kovasta syyllisyydestä ja häpeästä. Minulla on kuitenkin juuri nyt täysin yliluonnollinen luotto siihen, että Jumala kohtaa häntä. Rukoilkaa kanssani tämän läheisen puolesta ja sitä, että hän pelastuisi ja kokisi vapautuksen kaikista sidoksistaan ja parantuminen monenlaisista haavoista hänen kohdallaan voisi alkaa. Kiitos rukouksistanne, kannetaan läheisemme yhdessä Jumalan eteen!

Röh röh!

No voihan possu! Eilen kävin pistätyttämässä itseeni pandemian ja eilisen verran näyttikin siltä, että peace of cake koko tauti. Käsi kipeytyi illasta ja hieman särki päätä ja oikeata jalkaa. Kunnes. Yö meni valvoessa, koska käsi kipeytyi loppu viimein niin, ettei se kärsinyt mitään kosketusta. Torkahtelin ja heräilin vähän väliä käden kipuiluun. Luulisin, että kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla käyttää nuorisoslangia ja todeta, että: "Käsi on SIKA kipeä". Aamulla heräsin, nousin ja olo ei todella ollut kuin voittajan. Päässä kävi vaan humina, kävelin seiniä pitkin keittiöön ja yritin haparoida kahvipannua. Äkkiä vessaan, vatsa aivan kuralla. Ajattelin siellä yksinäisyydessä istuessani, että voisiko olla parempi päivä tyttäreni ravitsemusterapeuttiajalle! Tunnin bussimatka kumpaankin suuntaan, oi tätä riemua. Lisäksi rakas lapseni tekee todennäköisimmin viimosia hampaitaan ja on ollut kolmatta päivää, kun p...een ammuttu karhu. Aaaargghh- kyllä tästä vielä hyvä tulee. Positiivista ajattelua kehiin. Unohdin aamulla, että olenkin uskovainen ihminen. Se on palautunut tässä päivän mittaan pikkuhiljaa mieleeni.

Tämä päivä on kyllä tuntunut pitkältä eikä sitä todella ole auttanut Jasminin kiukkuilu, eikä viiltävä vatsakipu, joka alkoi muutama tunti sitten. Ei myöskään hengenahdistuskohtaukset. Kaikkea tähän tautiin kuuluukin. Ilmankos minä kuulunkin riskiryhmään. Vaikka hoituri eilen oli toista mieltä, kunnes ilmoitin, että minä en hievahdakaan täältä, ennen kuin minua on pistetty. Ei paranis kai valittaa, kun ihan kerjäämällä kerjäsin tätä :)

Mutta positiivista oli tässä päivässä ravitsemusterapeutin toteamus siitä, että Jasminin ruokavalio on laajentunut hyvin eikä aihetta huoleen ole. Vitamiinilisiä ei toistaiseksi tarvita ja saamme jatkaa kuten tähänkin asti. Hienoa, voin hieman löysätä köyttä ja lakata olemasta niin "takakiree" tytön syömisistä. No panic, olen mahtava äiti :)

Lisäksi minua on tänään naurattanut edelleen Jeesuksen kanssa käyty keskustelu pari päivää takaperin. Sunnuntai oli minulle vaikea päivä, sillä eräs läheiseni loukkasi minua pahasti ja vanhat haavat pääsivät vuotamaan jälleen. Olen kuitenkin jo oppinut sen verran tässä matkan varrella, että asiat on parasta käsitellä heti, ennen kuin ne ehtivät tehdä pesää sieluumme. Niinpä minä aloin Jeesuksen kanssa koluta läpi kyseistä asiaa, joka on myös vahva muisto lapsuudesta aikuisikään. Kyseinen ihminen on loukannut minua läpi elämäni. Pari tuntia siinä meni Herran hoidossa, mutta siinä turistessa vapauduin ja sain antaa anteeksi, jälleen kerran. Mutta tiesittekö, että Jumalalla on äärettömän hyvä huumorintaju! Olemme Jeesuksen kanssa nauraneet niin monet kerrat itsemme kipeäksi. On mahtavaa löytää Jumalasta myös tämä puoli ja nauttia keskinäisestä omasta inside-huumorista Hänen kanssaan. Sunnuntaina keskustelumme päättyi suurin pirtein seuraavanlaisesti, en enää muista ihan tarkkoja sanoja, mutta idea oli tämä:

Minä: Jeesus, kiitos, kun nostit minut taas murheistani ja kiitos, kun kuuntelit. Kiitos siitä, että itkit kanssani ja osoitit myötätuntoa. Mä oon ihan kuitti nyt, käydään nukkumaan jo, jookos?
Jeesus: Käy sinä nukkumaan, Minä olen kuitenkin Jumala, muistatkos? Sikana ihmisiä, jotka tarvitsevat minua, silloinkin, kun sinä nukut.
Minä: Jaa niin tosiaan! No varjele minut sitten kun nukun, jos kerta Sinun on pakko olla valveilla. Mä meen ny, palataan huomenna!
Jeesus: Rakastan sinua!
Minä: Mäkin sua, öitä!

Ja minä nukuin kuin tukki aamuun saakka.

Haasteita

Taas on se aika vuodesta! Tämä kaamosaika tuntuu olevan se vaikein aika vuodesta meille monille suomalaisille. Masennus vaivaa niitäkin, jotka eivät ehkä muuten ole masennukseen taipuvaisia, mutta niille, jotka sairastavat masennusta, tämä aika on erityisen raskasta taivaltaa. Voi tuntua siltä, että jokainen päivä on käsittämättömän ponnistuksen takana, päivä on pitkä ja tuntikin voi olla ikuisuus.
Minä muistan vielä elävästi, kuinka masennuksen aikaan aamut olivat kamalia. Herätessä ensimmäinen ajatus oli aina: kuinka paljon kello on, kuinka pitkä tämä päivä tulee olemaan? Sitten hyökyaalto, elämä kaatuu päälle, kumpa saisin takaisin unen päästä kiinni, kumpa voisin nukkua päivästä toiseen. Jo pelkkä hereillä olo oli tuskallisen kivuliasta. Päässä soivat ajatukset siitä, kuinka huono ihminen olen, pelkkä nolla, saamaton, vätys, laiska, häpeäksi ihmiskunnalle, yhteiskunnan varoilla elävä loinen, iilimato. Miksen minä saa luitani liikkeelle, miksen minä jaksa välittää mistään, miksi minä olen näin tunnevammainen, miksi mikään ei liikuta minua, miksi kaikki velloo tässä samassa harmaassa olemisessa, jolla ei ole mitään tarkoitusta eikä päämäärää?
Tänä päivänä minä saan kiittää Jumalaa siitä, että Hän on nostanut minut tuosta syvästä, syvästä kuopasta. Minä sain antaa anteeksi niille, jotka olivat minua vastaan rikkoneet. Se ei ollut kovin helppo prosessi ja se kesti oman aikansa, mutta minä vapauduin katkeruudesta. Mutta niin tärkeää kuin on antaa anteeksi toisille, on tärkeää antaa anteeksi myös itsellensä. Se onkin ollut ehkä yksi vaikeimmista asioista, joita olen joutunut käsittelemään Jumalan kanssa. Me ihmiset olemme niin käsittämättömän ylpeitä, että nöyrtyminen Jumalan edessä on vaikeampaa kuin uskoisi. Ehkä minä olen poikkeustapaus, mutta minä olen niin tolkuton jästipää, että viimeiseen asti punon juonia ja yritän oikopolkuja sieltä, mistä aita on matalin, ennen kuin tunnustan ja myönnän tehneeni syntiä.
Todellista vapautumista on tapahtunut kohdallani vasta, kun olen suostunut kohtaamaan tekoni ja tekemään parannusta. Mutta joka kerta, minä olen ensin yrittänyt "oikeutella" itselleni tekosiani mitä kummallisimmilla asioilla ja näin siirtänyt asian käsittelyä myöhempään ajankohtaan. En kiellä tässä sitä tosiasiaa, että minulle on tapahtunut asioita, jotka ovat haavoittaneet minua, mieltäni, psyykettäni ja sieluani ja sitä kautta vaikuttanut käyttäytymiseeni ja mielentilaani. Mutta on eriasia siirtyä asian hyväksymisestä käyttämään sitä tekosyynä jollekin toiminnalle. Minä olen tehnyt tätä oikeuttelua ja tekosyiden käyttöä pitkään ja PALJON. Ja joissakin asioissa teen edelleen. Minä aina niin toivoisin, että Jumala tekisi kohdallani ihmeen ja heräisin uuteen päivään ja ongelmani olisivat kadonneet. Mutta omalla kohdallani todellinen Jumalan ihme on se, kun uskallan kohdata itseni ja tunteeni ja antaa Jumalan hoitaa. Olen saanut kokea tämän jo niin usein ja olen vapautunut mm. alkoholista, masennuksesta, katkeruudesta jne. Ja kuitenkin joka kerta se tuntuu olevan yhtä vaikeaa ja yhtä vaikean prosessin takana päästä siihen pisteeseen, että uskallan luottaa Häneen ja uskallan kohdata Hänet riisuttuna omasta ylpeydestäni ja omasta yrittämisestäni.
Kaiken tämän myllerryksen keskellä, sielunvihollinen tekee kaikkensa hämärtääkseen sinulta sen, mikä on Jumalan luonne ja tahto asiassa. Toiset voivat kokea, että Jumala on niin ankara tuomiossaan, etteivät uskalla tulla Hänen eteensä ja jäävät murehtimaan ja taistelemaan omassa voimassaan. Toiset taas kokevat, että Jumala on niin armollinen, että rakkaudessaan ei tuomitse mitään ja näin ollen mitään parannusta ei tarvitse tehdä. Väärä Jumala-kuva voi koitua turmioksemme. Jos emme tunne Jumalaa, emme tunne Hänen tahtoaan, jäämme helposti omien tunteidemme vangeiksi. Ja tunteemme niin usein johtavat meidät harhateille, eksyksiin, eroon Jumalasta. En voi tarpeeksi painottaa, kuinka tärkeää on lukea Raamattua, tuntea Sana, tuntea Jumalan tahto, koska se on ainoa, joka kannattelee meitä tunteidemme myrskyissä.
Tie on kapea, et voi mennä yli etkä ali. On mentävä päin myrskyä ja vaellettava totuudessa. Jos et vaella totuudessa, Jumalan siunaukset eivät voi tulla osaksesi! Mutta jos vaellat totuudessa, Jeesus kulkee kanssasi ja sinä tulet voittamaan vaikeutesi. Ole itsellesi armollinen, sillä sinä tulet kompastumaan. Mutta jos sinä olet vilpitön sydämessäsi ja halussasi, tulee päivä, jolloin koetuksesi on ohi. Sinä opit kestävyyttä ja kasvat Jumalan tuntemisessa. Ja se tulee olemaan siunaus sinulle itsellesi ja ympärilläsi oleville ihmisille. Jos et vielä tunne Jeesusta, pyydä Häntä tulemaan elämääsi ja näyttämään sinulle tien ulos ahdingostasi! Ole siunattu.

Kohtaaminen

Minulle on viime aikoina avautunut rukouksen maailma täysin uudella tavalla. Se on ihana, salattu, mysteerinen ulottuvuus, joka avartaa maailman eteesi aivan uudenlaisena, Jumalan silmin katseltuna. Rukouksessa on valtava voima, jolla on auktoriteettia muuttaa olosuhteita, hoitaa sieluasi ja tuoda näkymätön näkyväiseksi. Yhteys Jumalaan on käsittämätön etuoikeus, joka luo pyhää kunnioitusta ja arvostusta elämääsi kohtaan. Sitä, että voit keskustella Luojasi kanssa, ei voi verrata mihinkään.

Viime viikonloppuna sain kokea jotain järisyttävää Jumalan maailmasta. Herra on viimeisen parin kuukauden ajan uudistanut rukouselämääni ja viikonloppuna Hän toi sen täysin uudelle tasolle. Ei minulla ole edes sanoja kuvailemaan, mitä koin, mutta jotakin minussa on muuttunut ikuisiksi ajoiksi. Minä sain kokea Jumalan läsnäolon niin konkreettisesti, ettei ymmärrykseni edes riitä käsittämään, mitä tapahtui. Puolitoista vuotta minun rukoukseni on ollut, että Herra kohtaisi minut niin, että voisin todella konkreettisesti tuntea Hänet. Nyt se on tapahtunut! En saanut mitään suurta ilmestystä tai sanomaa siinä hetkessä, ei Hän sanonut mitään, me vain olimme. Luulen, että Hän hoiti minua, jotain jostain niin syvältä, etten itsekään tiedä. Eikä sillä ole mitään merkitystä, minä sain viettää hetken Hänen läsnäolossaan. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja nyt minä vain kaipaan sitä. Tahtoisin viettää kaiken elinaikani Hänen läsnäolossaan. Ja uskon, että tämä kohtaaminen oli vain pisara siitä, mitä Hän on. Voin vain kuvitella niiden ihmisten tuntoja, jotka ovat henkilökohtaisesti saaneet tavata Jeesuksen! Kuinka turhalta kaikki muu vaikuttaakaan! Minä ymmärrän nyt Saarnaajaa: voi turhuuksien turhuus!

Miten kauan minä ponnistelinkaan ymmärtääkseni Jumalaa, miten kauan minä yritin viisastua, puristaa itsestäni viimeisenkin järjenhitusen päästäkseni lähemmäs Jumalaa. Se kaikki otettiin pois tässä yhdessä hetkessä, lyhyessä kohtaamisessa Hänen kanssaan. Kaikki meidän ihmisten ymmärrykset yhteen ynnättynäkään eivät riitä ymmärtämään Jumalaa ja Hänen suuruttaan! Eihän luotu voi olla Luojaansa suurempi! Kuinka minä rakastankaan Jeesusta! Juuri nyt minulle on yhdentekevää, mitä ihmiset minusta ajattelevat (mikä liene hihhuli), minä janoan lisää Häntä, jossa kaikki minä voin, koska Hän minua vahvistaa.

Kertakaikkiaan ihmiset, etsikää Luojaanne! Älkää antako enää yhdenkään päivän valua hukkaan! Hänellä on sinulle niin paljon annettavaa, Hän kaipaa yhteyteesi. Rukoilkaa myös te, jotka jo Hänet tunnette! Rukoilkaa tämän maan puolesta, rukoilkaa itsenne puolesta! Jumala haluaa meidän NYT rukoilevan, tämän kansakunnan täytyy herätä! Tuntu, miltä tuntu niin rukoile. Minä koen, että ilma seisoo nyt, tyyntä myrskyn edellä, aikaa on vähän. Tämä maa tulee näkemään suuria. Herää näkemään! Rukoile!