tiistai 29. kesäkuuta 2010

Where could I go from Your Spirit?

O Lord, you have searched me [thoroughly] and have known me.
You know my downsitting and uprising; you understand my thought afar off.
You sift and searched out my path and my lying down and you are acquainted with all my ways.
For there is not a word in my tongue [still unuttered], but, behold, O'Lord, You know it altogether.
You have beset me and shut me in - behind and before, and you have laid Your hand upon me.
Your [infinite] knowledge is too wonderful to me; it is high above me, I cannot reach it.
Where could I go from Your Spirit? Or where could I flee from Your presence?
(Ps. 139:1-7)

Valvoskelin eilen myöhään ja satuin katsomaan Joyce Meyerin opetusta pitkästä aikaa ja hän sanoi jotakin, joka jälleen kerran sanoitti sen, mitä jo tiesin.

Kirjoitin alkuun englanninkielisen käännöksen, koska en löytänyt suomenkielisestä sitä yhtä hyvin ilmaistuna. Erityisesti jae 5 kuvaa tilannettani äärimmäisen hyvin:
You have beset and shut me in - behind and before, and You have laid Your hand upon me. (suom. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.)

Aloin tutkiskella tuota saartaa-sanaa ja eri englanninkielisiä käännöksiä siitä ja löysin yllättäviä asioita. Osa käännöksistä käyttää tuota beset-verbiä (piirittää, saartaa, juuttua jäihin) ja osa käyttää hem in-verbiä (ympäröidä jokin tai joku rajoitetulle alueelle).

Omaa tilannettani kuvaa parhaiten tällä hetkellä tuo 'juuttua jäihin' versio. Olen jumissa. Minut on saarrettu edestä ja takaa, rajoitetulle alueelle. En pääse eteenpäin ennen kuin teen parannusta, mutta en voi palata takaisin vanhaankaan. Olen juuttunut jäihin, koska omin voimin en pysty tekemään parannusta, mutta en osaa luovuttakaan. En voi mennä minnekään, koska Sinä olet siellä. En voi paeta Sinun Henkeäsi enkä Sinun kasvojesi edestä. Minä elän Sinussa.

Olen ollut tässä tilanteessa aikaisemminkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa huomaan, mikä minua estää menemästä eteenpäin. Pelko! Luovuttamisen pelko. Luottamuksen puute. Jos lakkaan yrittämästä omin voimin, auttaako Jumala varmasti minua? Kuuluuko minun lakata yrittämästä? Mitä se oikeastaan ylipäätänsä tarkoittaa? Jos minä en yritä, miten Jumala voi silloin tehdä mitään minun kanssani? Miten luovutetaan oikealla tavalla? Uskallanko kokeilla? Mitäs jos Jumalan apu ja vastaukset viipyvät, alanko taas yrittää itse? Kuinka kauan osaan olla yrittämättä?

Olen tietysti asettanut onnistumiselleni aikarajan :) Yritän siis kiristää Jumalaa tekemään asioita minussa pikavauhdilla, minun aikataulussani. Yritän saada Jumalaa jälleen kerran toimimaan minun tahtoni mukaan ja minun tavallani, sen sijaan, että todella luovuttaisin asian Hänelle ja antaisin Hänelle vapaat kädet tehdä työtään minussa. Miten kummassa voi olla niin vaikeaa uskaltaa sanoa, että "Minä en pysty. Tiedän, että minun kuuluisi pystyä vaan en pysty enkä osaa. Ja vaikka koskaan en pääsisi tästä asiasta eteenpäin niin Herra luotan, että koska olen antanut tämän sinulle, se joko on minulle anteeksiannettu (yhä uudestaan ja uudestaan) tai sitten Sinä yliluonnollisesti autat minua tässä asiassa ja kykenen tekemään parannusta." En uskalla, koska pelkään, että Jumala ei autakaan minua. Että olen ymmärtänyt jotakin väärin tai en ole luovuttanut oikealla tavalla.

En tiedä, saako kukaan tästä tekstistä mitään tolkkua, lähinnä keskustelen nyt itseni ja Jumalan kanssa, yritän saada jotakin järjestystä ajatuksiini. Jos joku tunnistaa oireet itsessään, et ole ainakaan yksin, sinulla on kohtalotoveri täällä :)

Siunausta kaikille ♥

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Racheim!

"Racheim Racheim nu hashem Elokeinu Racheim
al Yisrael amecha racheim
ve-al Yerushalayim irecha Racheim Racheim Racheim
ve-al tziyon mishkan kevodecha
ve-al malchut beit David meshichecha
ve-al ha-bayit ha gadol
veha-kadosh Racheim Racheim Racheim
ve-al tziyon mishkan kevodecha
ve-al malchut beit David meshichecha
ve-al ha-bayit ha gadol
veha-kadosh Racheim Racheim Racheim"


keskiviikko 2. kesäkuuta 2010