perjantai 7. toukokuuta 2010

Löytö

Terveisiä Löytö-kampanjasta!

Nyt on kaksi kivaa Löytö-päivää takana, huomenna vielä jatketaan. Sää on suosinut Löytöilyä mukavasti, eilen paisteli kauniisti aurinko miltei koko päivän ja tänään on taivas pysytellyt tasaisen harmaana, mutta ei ole uhkaavimman näköisetkään pilvet sataneet. Tosin lämpötila oli tänään aika kolea, mutta siitä huolimatta ihmisiä on ollut hyvin liikkeellä ja olemme tavoittaneet monia.

Ilmainen lettu-teltta vetää ihmisiä puoleensa tasaisella tahdilla. Jonoa on ollut aamusta iltaan ja ihmiset ovat olleet iloisia ja positiivisesti yllättyneitä siitä, että ruokaa jaetaan ilmaiseksi. Tänään starttasi myös ilmainen makkara-piste ja uskon, että ulkoilmassa vietettävän nuortenillan saatossa monen masu saa täytettä makkarakojusta :)

Lastenteltassa on näkynyt iloisia lasten kasvoja. Voi miten ihanaa on saada oma kasvomaalaus ja vaikka kirahviksi väännelty ilmapallo! Helminauhoja on jaettu monille lapsille ja askartelupisteellä on voinut taiteilla monenlaista kivaa kotiinvietäväksi. Action-pisteen sählypeli on vetänyt isompia ja pienempiä pelaajia mukavasti.

Taidepisteellä käy jatkuva suhina. Vaatteita on tuunattu jos jonkinlaisia ja korupiste on kuuminta hottia. Vanhuksista nuoriin ovat toiset istuneet jopa tunteja pujottelemassa helmiä nauhoihin ja tekemässä kaulakoruja, korvakoruja tai muuta koristusta. Magneeteistakin on tänään moni innostunut, kun saatiin oikea taiteilija paikalle :) Luovuus on valloillaan!
Pyöriä on huollettu jo useita kymmeniä, taidetaan jo lähennellä sataa pyörää. Autoja on siivottu ja imuroitu ahkerasti, jonoa on kuulemma riittänyt siellä myös. On mahtavaa saada palvella ihmisiä konkreettisesti ja se onkin puhutellut monia erityisesti.

Musiikkitarjonta on ollut mahtavaa! Mukana on ollut mm. Mika Karola, Apa Ali-Löytty, Teemu Salakka, Joona Salo ja huomenna vielä luvassa muun muassa Bass'n'Helen. Tanssiesitykset ovat keränneet suuren yleisön ja draamaesitys (joka on erityisen rakas minulle) on ollut kertakaikkiaan yhtä puhutteleva kuin aina ennenkin.
Keskustelu- ja rukouspalvelu on ollut hyvässä vedossa myös. Eilen ainakin 3 ihmistä sai tulla Löydetyksi ja antaa elämänsä Jeesukselle. Monia monia hyviä keskusteluja ja kohtaamisia on ollut sekä pisteillä että rukousteltassa. Katuevankelistat ovat saaneet rukoilla monien puolesta, ihmisiä on parantunut ja moni on kokenut helpotuksen tunteen.

Kaikenkaikkiaan palaute on ollut pelkästään hyvää! Ihmiset kaipaavat ja etsivät Jumalaa, jotakin pysyvää ja todellista. Jotakin, missä on muutoksen voima. Niin monet kantavat valtavia kuormia ja taakkoja ja ovat uupuneita. Mutta Jumalan luokse on hyvä tulla ja toivon, että näin näkyvällä tempauksella kynnys voisi olla matalampi.

Siunausta jokaiselle, muista: Sinä Olet Löytö Jumalalle ja Jumala on Löytö Sinulle ♥

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei rakas ystäväni,Johanna!

Tämä kuullostaa ihanalta tapahtumalta.Kiitos myös tuosta lopussa olevasta kirjoituksestasi.
Se oli lohdullinen.Kuvat ovat myöskin tosi kivoja=)
Olen iloinen,että ihmiset ovat kiinnostuneita kuulemaan pelastuksen tiestä ja että siellä jaetaan ilmaista syötävää.Se on rakkauden työtä.Olet oikeassa,että monet kaipaavat jotakin syvempää tarkoitusta elämäänsä kaiken ahdistuksensa keskelle.Jeesus haluaa meidän juuri osoittavan rakkautta kaikille.Olen viimepäivinä saanut itse kokea Herran hoidossa parantavaa rakkautta.Ja niin monet sitä tarvitsivat,että saisivat sydämeensä rauhan ja että heidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin he ovat.Kiitos Johanna.Hyvää viikonloppua ja kauniita unia♥

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Lllllloistavaa! Mahtavaa, upeaa :D Hienoo kun oot mukana ja tosi kiva on kuulla kuulumisia sieltä valokuvien ryydittäminä. Innoissani odotan ensi syksynä Joensuussa järjestettävää Urbaani Unelma-tapahtumaa.

Siunausta, voimia, intoa ja tulta sinne ;)

Kirsti kirjoitti...

Hei Johanna,kävin lukemassa tämän jo yöllä ja se oli koskettavaa.On aina suloista lukea tälläisista asioista.
Sydän iloitsee!
Me suunniteltiin tulla miehen kanssa sinne, mutta ei tiedä mihin,tai kuinka pitkälle olisi joutunut laittamaan auton.
Ihanaa kuulla,että on mennyt loistavasti. Ja että kolme ihmistä oli tehnyt ratkaisun Jeesuksen puoleen.
Oli huollettu pyöriä ja imuroitu autoja,ilmaisia lettuja ja makkaraa.Se palvelualttius vaikuttaa ihmisiin.
Hyvää lauantai-iltaa Johannalle ja Jasminille!:)♥♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Hei Johanna!
Olipa mukavan kuuloinen tapahtuma! Olisin luultavasti viihtynyt itsekin!
Kiitos myös lohduttavista sanoistasi!
Haleja ja enleitä!

Jani kirjoitti...

Sulla on todella kaunis ja puhutteleva blogi.Hyvää äitienpäivää,ja Jumalan siunausta!
Tuu käymään joskus minunkin blogeissani!T:Jani!:)

Taivaankansalainen kirjoitti...

Kata!

Kiitos ihanasta kommentistasi!
Ja ihanaa kuulla, että olet saanut viettää aikaa Herran kanssa ja saanut vierihoitoa :) Mikään ei ole sen hoitavampaa kuin tulla rakastetuksi ja kokea olevansa täysin hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Ja Jumala rakastaa luotuaan, oli hän millainen tahansa.
Siunausta sinulle ♥

Taivaankansalainen kirjoitti...

Satu!

Kiitos tsempistä! On ollut tosi hienoa olla palvelemassa tamperelaisia, tavallisia ihmisiä ja olla välittämässä Kristuksen rakkautta monin eri tavoin!
Upeeta, että teillä myös on tulossa tällainen tapahtuma! Palvellessa tulee itse siunatuksi myös.
Siukut sinne myös ja fb:ssä on paremmin kuviakin tapahtumasta, täällä kesti niin tuhottoman kauan ladata, että meinas jo hermo mennä, enkä saanut niitä kuvia esille, joita olisin halunnut. Mutta jotain sentään.

Taivaankansalainen kirjoitti...

Kirsti!

Oi kumpa olisitte päässeet tulemaan! Olisi ollut aivan mahtavaa nähdä teitä! Jos joskus haluatte, olette enemmän kuin tervetulleita rukouspiiriini joskus! On ollut jo monta kertaa mielessä kutsua teitä, ehkä se on joskus mahdollista. Siunattua Äitienpäivää sinulle Kirsti ♥

Taivaankansalainen kirjoitti...

Misty!

Oi sinä olisit varmasti viihtynyt taide-pisteellämme :) Tapahtuma oli todella ihana ja lämminhenkinen ja puhutteli varmasti monia. Oli ilo olla mukana toimimassa ja kohtaamassa ihmisiä.
Siunausta sinulle myös Misty, olet Löytö Jumalalle ♥

Taivaankansalainen kirjoitti...

Jani!

Kiitos kauniista sanoistasi! Olen käynyt blogeissasi useammankin kerran, en vain ole jättänyt jalanjälkeä ;) Mutta lupaan lähitulevaisuudessa ilmaista läsnäoloani sinunkin blogissasi. Sinulla on myös hienot sivut!
Kiva, että blogini on puhutellut. Toivon, että moni voisi löytää pieniä siemeniä täältä elämänsä eväiksi :)
Siunausta sinulle Jani ♥

Kirsti kirjoitti...

Johanna,minulla on tunnustus blogissani
sinulle!
Joh. 14:27
Jeesus olkoon kanssasi,ja pikku Jasminen kanssa!♥♥

*Rivqa* kirjoitti...

Heissan! Päätin itsekin poiketa blogiisi. Kiitos tervehdyksestäsi minulle!

Olipa sulla vauhdikas kirjoitus! Ihanaa, että teillä on ollut siellä kunnon meininkiä, hyvän hengellisen musiikinkin kera! YES! Ja rukousta + muuta! :)

Siunausta sinulle! Ja kiitos! Olemme Löytöjä Jumalalle, ja Jumala on Löytö meille!

Taivaankansalainen kirjoitti...

Kirsti!

Kiitos tunnustuksestasi! Lämmitti sydäntä ihanasti ♥ Ja kovasti kiitos Raamatunpaikasta, mistäs tiesitkin, että se on yksi lempi jakeistani Raamatussa :)
Siunausta sinulle ystäväni ♥

Taivaankansalainen kirjoitti...

Israel-kaipuu!

Kiva, kun poikkesit vastavierailulle ja tervetuloa lukijaksi myös!
Meillä on ollut koko viimeinen vuosi kunnon meininkiä, Raamattukoulussa tapahtuu koko ajan. Nyt on ensimmäinen kesälomaviikko, enkä oikein tiedä, kuinka päin tässä olisi, kun ei tapahdu :)
Täytyis alkaa siivoilla kaappeja, vaan missä viipyy innostus...? Alottamisen vaikeutta :)
Siunausta sinulle ja hyvää alkavaa kesää ♥