Shalom!

Shalom!

Edellinen päivitys kertoi ilouutisista, että tulin hyväksytyksi yliopistoon lukemaan hallintotieteitä. Nyt ollaan jo päästy hyvään malliin opiskelussa. Syksy oli aika rankka, kaikkine muutoksineen. Omasta opiskelusta oli jo kulunut aika monta vuotta (jos raamattukoulua ei lasketa), joten opiskelutekniikka ei ihan ollut alkumetreillä hanskassa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut saamaan otetta ja pänttääminen alkaa sujua hieman paremmin. Tiesinkin jo aloittaessani, että lukeminen tulee olemaan minulle haaste ja niin on ollut. Monenlaista tunneskaalaa itkusta raivoon ja epätoivoon olen ehtinyt tässä näiden menneiden opiskelukuukausien mittaan kokea. Mutta niinkuin Paula kommentoi edelliseen tekstiin, Jumala ei jätä aloittamaansa työtä kesken. Niinpä nojaan siihen armoon, että Jumala kulkee rinnallani, nostaa ja rohkaisee silloin, kun itse ei jaksaisi. 

Aloittaessani syksyllä osasin odottaa, että muutos raamattukoulusta yliopistoilmapiiriin tulee olemaan merkittävä. Tämä sisäinen ymmärrys on auttanut jaksamaan monessa hämmentävässä tilanteessa ja tunteessa, joita olen matkallani kohdannut. Joitakin yllättäviä asioita on noussut pintaan, joihin en ollut varautunut tai osannut ajatellakaan, mutta koen, että Jumala on ollut erityisen lähellä tällasissa hetkissä ja kuljettanut läpi myrskyjenkin. Kaiken kaikkiaan olen pärjännyt hyvin opiskeluissa. Opintopisteitä on kertynyt sopiva määrä ja uskon, että saan ensimmäiselle vuodelle opintoja tehtyä riittävästi, vaikka lukemista jää vielä kesäkuukausille myös. Suuntautumisvaihtoehtoa olen vaihtanut pariin kertaan (mikä on vähän aiheuttanut haparointia kurssivalinnoissa) ja nyt näillä näkymillä olen ajatellut suuntautua sekä hallintotieteisiin että julkisoikeuteen. En tiedä vielä kummasta teen maisterin. Sen lisäksi luen vähän kansainvälistä oikeutta ja politiikka sekä joitakin kauppatieteen hajakursseja. Olisin halunnut tehdä aineestani pedagogiset opinnot, mutta aika ei todennäköisesti riitä siihen.

Oma seurakuntani, Majatalo (Treen helluntaisrk:n sivupiste), täytti viime kuussa vuoden :) Siinäkin on ollut hienoa nähdä, että Jumala ei jätä työtään kesken. Ja nimenomaan Jumala ei jätä. Me ihmiset antaisimme joskus periksi niin kovin helposti. Mutta on ollut armollista todistaa omassa itsessäni, kuinka Jumala taivuttelee ja pyytää jatkamaan ja rakastamaan, vaikka kuinka tuntuisi vaikealta joskus. Aloitin pyhäkoulutyön viime syksynä ja se on ollut oikea tunteiden vuoristorata huippuhetkistä suoranaiseen uskonpuutteeseen. Jatkan tietysti edelleen johtoryhmässä ja lisäksi palvelen ylistyksessä silloin tällöin. Hiljattain myös liityin uuteen musiikkiryhmään, jonka puitteissa tulee lauleskeltua sitten tulevaisuudessa vähän enemmän. 

Kaiken tämän voimavarana on tietenkin oma pikkuinen aarteeni, Jasmin, joka inspiroi äitiä kohti parempaa tulevaisuutta. Jasmin on nyt 5 vuotta ja hän on aina vain yhtä valloittava persoona. Vaikka äitiys (varsinkaan yksinhuoltajasellainen) ei aina ole ruusuilla tanssimista, elämäni olisi todella tyhjää ilman tätä valopilkkua. Hän tekee minusta yksinkertaisesti paremman ihmisen ♥

Viime aikoina olen kuunnellut heprealaista musiikkia paljon ja Jumala on puhunut minulle todella paljon juurista ja identiteetistä. On aina yhtä ihmeellistä huomata, millaista syvää vaikutusta ja perustavaa laatua olevaa muutosta saa aikaan se, kun Jumala puhuu ihmisen henkeen. Näin on käynyt minulle koskien juutalaista kansaa ja Israelia sekä tietenkin sen merkityksessä omaan identiteettiini ja juuriini. Toivottavasti seuraava voi koskettaa teitä yhtä paljon kuin minua. Siunausta kaikille!