tiistai 6. huhtikuuta 2010

Tie, Totuus ja Elämä


Jeesus sanoi opetuslapsilleen (Joh. 14: 1-4): "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä, missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."
Tuomas ei ymmärtänyt ja sanoi etteivät he tiedä minne Jeesus on menossa, joten kuinka he voisivat tuntea tien.
Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette Hänet jo nyt, olettehan nähneet Hänet." (Joh. 14:6-7)

Jeesus sanoi siis, että jos te tunnette minut, te tunnette tien. Jonkun tunteminen vaatii henkilökohtaista suhdetta, kohtaamista, tapaamista, keskustelua, elämistä hänen rinnallaan. Emme voi sanoa tuntevamme jotakin ihmistä vain kuulopuheiden perusteella. Emme todella tunne toista vain jonkun yhteisen tuttavamme kautta tai vanhempiemme kautta. Vaaditaan henkilökohtaista kokemusta toisesta ihmisestä. Näin on myös Jeesuksen kohdalla. Emme voi todella tuntea Häntä, jos emme vietä aikaa Hänen kanssaan, keskustele Hänen kanssaan, opettele tuntemaan Häntä. Kuulopuheiden perusteella emme tunne Tietä. Jeesus on Tie Taivaaseen. Ilman Häntä ei yksikään pääse Isän Jumalan luo.

"Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. " (Room.5:1)

Jumala lähetti ainokaisen Poikansa, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. Jeesus Kristus kuoli ristillä täyttäen lain vaatiman kuolemanrangaistuksen synnistä. Hän täytti lain, kertakaikkisesti! Hän sovitti syntimme, maksoi rangaistuksen hinnan itsessään ja avasi jokaiselle tien kaikkein pyhimpään. Kun Jeesus antoi henkensä ristillä, temppelin väliverho repesi. Juutalaisessa jumalanpalveluksessa tuo väliverho erotti pyhän kaikkein pyhimmästä, jonne vain ylipappi sai mennä kerran vuodessa sovintopäivänä. Nyt väliverhon revetessä Jeesus avasi tien ihmiselle käydä Jumalan pyhimpään henkilökohtaisesti. Jokaisella on näin pääsy Hänen läsnäoloonsa. Se tapahtuu Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun me otamme Hänet vastaan henkilökohtaisena vapahtajanamme, otamme vastaan Jumalan vanhurskauden. Vanhurskaus tarkoittaa sitä, että Jumala julistaa meidät syyttömäksi, sillä Jeesus oli riittävä syntiuhri jokaisen edestä. Hänen verensä vuosi maahan puhdistaen meidät, Hänen haavojensa kautta me olemme paratut.

Kun olemme ottaneet Jeesuksen vastaan ja olemme syyttömiksi julistetut Jumalan kasvojen edessä, on meillä rauha Hänen kanssaan. Meidän ei tarvitse enää suorittaa tai esittää Jumalalle mitään. Kaikki on sovitettu meidän edestämme. Meillä on vapaa pääsy 24/7 kaikkein pyhimpään. Saamme käydä Hänen kasvojensa eteen rohkeudella ja täydellä varmuudella siitä, että olemme nyt Jumalan lapsia ja meillä on perintöoikeudet Häneen ja Raamatun lupaukset koskevat meitä. Saamme tulla ristin juurelle väsyneenä, murheiden taakoittamana, iloisena, surullisena, kiitollisena, syntisenä; juuri sellaisena kuin me olemme.

Ollakseen yhteydessä ihmiseen, Jumala lähetti Pyhän Hengen meille. Sillä sekunnilla, kun otamme Jeesuksen vastaan, Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen asumaan. Saamme Pyhän Hengen sinetin, jolla erottaudumme Jumalalle. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta ja toimia uskovan puolustajana. Jumala johdattaa ihmistä Pyhän Henkensä avulla ja on meihin yhteydessä Pyhän Henkensä kautta. Vaikka opetuslapset eivät vielä Jeesuksen eläessä ymmärtäneet, miksi Hänen oli parempi kuolla, mutta me ymmärrämme nyt. Jeesus sanoi: "Minä käännyn Isän puoleen ja hän antaa teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä." (Joh. 14:16-17)
Jeesus maan päällä ollessaan oli sidottu aikaan ja paikkaan, mutta Hänen kuoltua ja noustua ylös, tuli Jumalalle mahdollisuus olla samanaikaisesti yhteydessä jokaiseen omaansa, aikaan ja paikkaan sitomatta, Pyhän Henkensä kautta.

Jeesus on ylösnousemuksessa kirkastettu ja istuu nyt Isän, Jumalan Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jeesus hallitsee ja Hänellä on täysi hallintavalta tässä ajassa. Hänen lapsillaan ei siis ole mitään pelättävää tai murheen sijaa tulevista, sillä Hän on valmistanut tien ja Hän pitää huolen omistaan. Hän on Hyvä Paimen, joka pitää huolen siitä, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, joudu häpeään vaan perii iankaikkisen elämän.

6 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Johanna,ihana kirjoitus, Jeesuksen lunastuksesta,vanhurskauttamisesta,Kristuksen Ylösnousemuksesta,Pyhän Hengen vuodattamisesta.
Uskovan tiestä,hengen hedelmistä,Kristuskeskeises tä elämästä.Minusta mahtavaa luettavaa.
Rnsasta Jumalan siunausta!♥

pau kirjoitti...

Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus minussa. -Meyer sanoi oikein, että miksi vihaisimme itseämme, kun Jumala rakastaa meitä niin paljon, että on lähettänyt rakkaan Poikansa! Aamen!
Siunausta, Johanna, viikoloppuun ja kaikkeen <3

Taivaankansalainen kirjoitti...

Hei Kirsti!
Ihanaa, että kirjoitukseni siunasi ja pidit sen sisällöstä :) Kristus-keskeinen elämä on sitä, mihin Jeesus meitä kutsuu ja kun Hän saa tilaa elämissämme, meistä tulee Kristittyjä - joka tarkoittaa Kristuksen kaltaisia.
Olen ollut täällä osittaisessa nettipaastossa, joten vastailuni on jokseenkin hidasta. Pääsiäisenä meillä oli nettiyhteydet koko talossa poikki ja tajusin silloin, että olen kiinnittynyt tähän netissä roikkumiseen aivan liiaksi. Olin kiukkuinen enkä oikein osannut tehdä mitään, kun nettiä ei ollut saatuvilla. Joten nyt yritän saada nettiasian terveelle pohjalle, niin ettei se ala sitomaan minua. Olen kuitenkin täällä blogimaailmassa edelleen ja käyn lukemassa kaikkien kirjoituksia, en vain niin usein kuin ennen :)
Runsasta Jumalan siunausta sinulle myös Kirsti ♥

Taivaankansalainen kirjoitti...

Moikka Paula!
Katselin samaisen Joycen jakson, jossa hän puhui asenteista itseämme kohtaan, se oli valtavan hyvä saarna! Ja itselläni on ainakin todella parantamisen varaa omaan itseeni suhtautumisessa. Ja mitä Joyce puhui siitä, kuinka me voimme loukata omaa henkeämme oli minulle kuin ilmestys! Teen sitä jatkuvasti :( Mutta nyt yritän tehdä parannusta, hitaasti käypi askelet...
Kävin lukemassa blogiasi ja kirjoitit siitä, kuinka et mennyt Arin luo yhtenä päivänä, koska tarvitsit aikaa Jeesuksen kanssa. Mielestäni on äärimmäisen hyvä, että aina välillä pysähdyt viettämään aikaa Herran kanssa kahden, ihan omissa oloissa. Minä olen saanut tehdä tätä viimeisen viikon, sillä olen maannut petipotilaana kotona. Ja ihanaa on ollut, vaikkakin olo muutoin on ollut kurja. Mutta henkeni riemuitsee Herrassa ♥ Siunausta Paula ja jaksamisia arkeen!

Marja-Liisa kirjoitti...

Olet äärettömän ihana Jumalan nainen! Kiitos siitä Herralle!
Itse sain tänään sanan Ps.45. Tuo sana ihan tiukui öljyä.
Ole siunattu siskoni Herrassa.

Taivaankansalainen kirjoitti...

Hei Marja!
Ja KIITOS! Tuntuipa hyvältä kuulla kohteliaisuus :) Olenkin kaipaillut sinua täällä! Kiva, että jätit puumerkkiä.
Tuo psalmi on ihana, lohdullinen ja kaunis, rohkaiseva ja voimaannuttava! Sytyttäköön kauneutesi kuninkaan! Ole siunattu rakas Marja ♥