torstai 15. heinäkuuta 2010

Hän ei ole myöhässä

Helpotus. Olen saapunut jälleen keitaalle, virvoittavien vetten äärelle. Takana on taas useamman kuukauden valmistautumisjakso, tiedäthän, se aika, jolloin Jumala valmistaa meitä vastaanottamaan Häneltä. Olin jälleen siinä pisteessä, että en olisi kestänyt pisaraakaan enää. Ja juuri silloin Jumala vastaa. Hän ei ole koskaan myöhässä, ei liion ajoissakaan, mutta myöhässä ei koskaan.

Otteita Joyce Meyerin kirjasta Beauty for Ashes:

"As human beings we are created by God to be happy and to feel good (right) about ourselves. As a matter of fact, we must feel good about ourselves or eventually we will develop some sort of uncontrolled behavior, because such behavior gives us "good feelings", even if only for a little while"

"Most people who have been abused are shame-based individuals. They feel bad about themselves. They do not like themselves; therefore they experience a lot of guilt and condemnation."

"I had so much bad fruit in my life that I experienced regular bouts of depression, negativism, self-pity, quick temper, and the chip-on-the-shoulder syndrome. I had a controlling, domineering spirit. I was harsh, hard, rigid, legalistic, and judgemental. I held grudges and was fearful-especially of being rejected.
I was one person on the inside and another on the outside. I pretented to be confident, and in some ways I was. Still, I had low self-esteem. My so-called confidence was not really based on who I was in Christ, but on the approval of others, on my appearance and accomplishments, and on other such external factors. Many people think they are confident, but if their superficial exterior is stripped away, they are atually scared stiff! I was confused and full of inner turmoil."

Varsinkin viimeiset sanat: inner turmoil / sisäinen myllerrys, sekasorto, kuvaavat olotilaani, varsinkin viimeiseltä kahdelta vuodelta. Minua hallitsevat erityisesti seuraavat tunteet: häpeä, syyllisyys, pelko. Ja mitä enemmän olen yrittänyt päästä eroon näistä tunteista, sitä enemmän ne minua kiusaavat. Yhtäkkiä lukiessani Joycen kirjaa, kuulin sen hiljaisen äänen sisälläni ja ymmärsin, että en ole odottanut Pyhää Henkeä taisteluissani. Olen hutkinut ja mätkinyt sinne ja tänne, katkonut oksia vain todetakseni, että pian ne ovat kasvaneet takaisin, entistä tuuheampina.

Sisäinen kipu on pahinta kipua, mitä osaan kuvitella. Se jäytää ja kalvaa, hiljalleen syö ihmistä sisältä, väsyttää lopenuupuneeksi, kunnes ei enää jaksa välittää, mistään. Kun kipu yltyy, ihminen alkaa panikoida, hän tekee mitä tahansa, että syyttävät ajatukset, häpeän tunne, kalvava pelko väistyisivät. Mikä siihen kenelläkin auttaa, toiset juoksevat jääkaapille ahmimaan, toiset korkkaavat viinapullon, toiset ketjupolttavat, toiset painuvat salille rääkkäämään itsensä henkihieveriin jne. Mieli tarvitsee helpotusta, hyvänolon tunnetta, endorfiineja kehoon.

Minä olen elänyt sisäisen kivun kanssa niin kauan. Olen suoraansanottuna armoton itseäni kohtaan. Muistan kerran, kun Herra sanoi erään uskovan (joka ei tunne minua lainkaan) kautta, että minä vaadin itseltäni asioita, joita Jumala ei ole koskaan vaatinut minulta. Ajattelin tuolloin, että näinköhän? Minun on niin vaikea uskoa, että olen hyväksytty ja rakastettu juuri tällaisena. Hyvin harvoin osaan vastaanottaa rakkautta, missään muodossa. Varsinkaan toisilta ihmisiltä. Vaikka olen rakkauden suhteen nälkiintynyt, kaipaan sitä enemmän kuin mitään muuta. Mutta kun sitä joku minulle osoittaa, koen usein valtavaa häpeää ja syyllistän itseäni.

Koska kello tikittää jo puolta yötä, on lopetettava tältä erää. Lopuksi vain kerron, että olen päättänyt vastaanottaa Jumalan rakkautta, missä muodossa Hän sitä minulle haluaakin näyttää. Olen päättänyt alkaa pitää kirjaa kaikista pienistä ja suurista asioista, joissa minä koen Jumalan rakkautta ja annan Hänen todistaa itselleni, että kaikkine vikoineni, minä olen rakastettu. Olen pyytänyt Pyhää Henkeä näyttämään minulle, milloin Jumala haluaa osoittaa minulle rakkauttaan. Seikkailu alkakoon!

14 kommenttia:

pau kirjoitti...

Hei Johanna.
Hienoa, että olet päässyt suosta tukevalle maalle ja voit nähdä nyt, minkä sortin suossa olet rämpinyt. Jumala vahvistakoon sinua nyt ja Hän sen tekee.
Pyhä Henki johdattakoon ja tukekoon sinua tulevina päivinä, kuten Hän tekee.
Rukouksissa olet, Johanna <3

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Paula!
Suolla rämpiminen on kovaa työtä :) Onneksi Jumala tietää, kuinka paljon me jaksamme kantaa milloinkin, Hän on aina nostamassa ja tukemassa, vaikka kuinka näyttäisi itsestä synkältä.
Kiitos rukouksista, ystävä ♥ Siunausta koko poppoolle!

Jenna O. kirjoitti...

MAHTAVAA! <3 :))

pikkukimalainen Satu kirjoitti...

Olipas hyvä että vielä ennen nukkumaanmenoa tulin käymään täällä. Johdatusta, kenties. Me voitais pelata sitä peliä, jossa pitää kuvata itseään adjektiivilla, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma nimi. Mie voisin esitellä itseni: syyllinen Satu. Olin tässä viikon mökillä ja sain levätä kaikesta oikein siunauksellisesti mut tänään viimeisenä päivänä tuntui kuin taas se tuttu 200-kiloinen syyllisyyden viitta olisi löytänyt miut taas ja laskeutui päälleni. Kyllä painoi askel! Herra armahda! Mutta Pyhä Henki antaa meille taisteluvarustuksen, jolla voimme murtaa sananmukaisesti LINNOITUKSIA. Ne ovat paikkoja, jotka eivät läpäise valoa.

Siunausta, voimia, ja selviytyjän apinanraivoa jokaiseen hetkeen, kun syyllisyys iskee. Kuten mieheni aina sanoo (ja aina tarkoittaa todellakin AINA, koska sille on tarve niin usein): prosessoi taas tämä syyllisyys-asia uudelleen ja uudelleen...niin vähän kerrallaan siitä oppinee ulos. Se ylöskirjaaminen kuulostaa hyvältä, miekin teen niin, voin lämpimästi suositella.

Vapauttavaa iloa päivääsi!

Johanna Laakso kirjoitti...

Jenna!

Mahtava on hyvä sana :) Siu ♥

Johanna Laakso kirjoitti...

Satu!

Suosittelen sulle myös tota Joyce Meyerin Beauty For Ashes-kirjaa, jos vain saat jostain käsiisi! Se on ollut kyllä sellaista terapiaa, että on ollut ihan pakko lukea pienissä erissä ja oikein sulatella sanomaa. Mä en edes tajunnu, että kannan tällaista syyllisyyttä mukanani. Tai siis tajusin, mutta en tajunnut, että se on täysin tarpeetonta! Ja nyt kun oon kiinnittänyt siihen huomiota, huomaan, että se väijyy koko ajan nurkan takana. Asia kun asia, minä osaan kyllä syyllistää itseäni, ihan alitajuisesti!
Mutta mitä ei tiedosta, sitä vastaan on vaikeampi taistella. Nyt kun Pyhä Henki on avannut tämän asian, rukoillen kuljen kohti eheytymistä. Niin kun sanoit, vähän kerrallaan siitä oppinee ulos :) Vähänkin on parempi kuin ei yhtään.
Voimia ja jaksamista sulle arkeen!! Ja Jumalan kaikkivoipaa Rakkautta ja sen tuomaa vapautta ♥

Kirsti kirjoitti...

Rauhan tervehdys Johanna!
Minä olen kantanut elämäni aikana syyllisyyttä kauan,minun mielestäni minä olin syyllinen toisenkin tekemiseen.Ajattelin,että jos olisin tehnyt toisin,niin toinen henkilö ei olisi tehnyt niin kuin teki.Ja sitten otin syyllisyyden itselleni.Minulla kesti pitkään ennenkuin vähän pääsin siitä,mutta vieläkin se nostaa päätään.Ja huomaan,että tässä sitä ollaan.
Minun oli vaikea ajatella,että joku pitäisi minusta,ei Jumalakaan.
Se syyllisyys on ollut rankkaa.
Toivon sinulle Jumalan hoitoa,Hän tahtoo sen tehdä,Hän rakastaa sinua!
Voi kuinka paljon Hän rakastaakaan.♥
Hebr.10:35- 37.
Ja Hebr.11:1
Hyvää yötä,Jeesus myötä!

Johanna Laakso kirjoitti...

Shalom Kirsti!

Tämä syyllisyys-ongelma tuntuukin olevan monille iso asia. Juteltuani maallikko-terapeutin kanssa, ilmeni, että syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat kaikkein vaikeimpia aiheita käsitellä ihmisten kanssa. Ilmeisen vähän terapioilla päästään käsiksi näiden ongelmien juuriin tai varsinkaan niistä vapautumiseen. Mutta Jumalan lapsen asema on eri. Mihin me ihmisinä emme kykene, Jumala kykenee. Jeesuksen vuodatettu veri on voimallinen vapauttamaan ihmisen myös tunne-elämän häiriöistä. Kuitenkin näyttää siltä, että tämä eheytyminen tapahtuu meidän oman ymmärryksemme kautta sen sijaan, että heräisimme jonakin aamuna täysin vapaana syyllisyydestä tms. Vaikka itse kipuilen tällä hetkellä aikalailla, rohkaisen kuitenkin jokaista lähtemään tähän prosessiin, sillä Jumalalla on niin paljon enemmän annettavaa meille.
Kiitos Raamatun-paikoista, jälleen kerran :) Kiitos myös ystävyydestäsi. Ole siunattu, Jeesuksen nimessä ♥

Annanna kirjoitti...

Niin maalliset terapiat ei pysty niin syvästi eheyttämään kuin Jumala itse.

Se,mitä ite oon eniten huomannu olevan kaikkein eheyttävintä ja parhaiten vieny prosessiani eteenpäin,on ollut oikeastaan vain usko Jumalaan. Muuta siihen ei oikeastaan enimmäkseen ole tarvinnu. Kun ei itellä oo voimia eikä avaimia mennä eteenpäin ja eheyttää itteeni,niin kun uskoo ja on kokenu,jotta Jumala on miulle tärkee ja rakas,ja että Jumala on miun kanssa,niin sitä sitten on saanu ihan ihmeellisiä asioita kokea!:) Sillon ihan alussa,ku annoin elämäni Jeesukselle niin huomasin jotta Jumala oli omasta tiedosta tahtomattani parantanu miun itsetuntoa ja yks pv huomasin kattovani peiliin itteeni ihan erilailla!:D Sitä ennen itsetuntoni oli ollu tosi paljon huonompi,mutta kiitos Herralle,nykyään pystyn kiittämään Herraa siitä jotta Hän on miut luonu ja tiedän että Jumalalla on tarkotuksesa miulle!:) Eikä siihen mitkään masennuslääkkeet ja terapiat ja lähimmäisten kehut auttanu,vaikka luulin jotta se sit paranee kuhan tarpeeks kehutaan,mut vain Jumala pysty siihen vaikuttaan:) ku tarpeeks ollaan elämässä rikottu,ni vain Jumala pystyy sisimmät haavat parantaan:)

Ja oon kans huomannu,jotta en enää oo niin herkkä ees:D Vaikka luonteeltani oon aina herkkä ollu,mutta Jumalan rakkaus pystyy tosiaan muuttamaan ihmistä!:) Vielä on prosessoitavaa,mutta on kyllä huomattavia muutoksia miussa tapahtunu:) Ja tästä vaan koko ajan eteenpäin on suunta:) vaikka välillä takapakkia tuleekin elämässä,niin silti on Jumala joka ei hylkää ja joka rakastaa ja hyväksyy juuri tällaisena!:)

Siunauksellisia eheytymisiä siulle!:)

Jumala hyväksyy jokaisen meistä juuri tällaisina ku ollaan,myös siut!:)ei Hän vaadi meiltä erityisiä tekoja,vaan uskoa Häneen:) Uskolla ja armosta päästään Taivaaseen!:) Jumala antaa sit Pyhän Hengen mein elämän aikana vaikuttaa meissä:)

Katariina kirjoitti...

Kiitos Johanna!♥Rohkaisit minua paljon.Surkeaan päivääni tuli just oikeeseen aikaan sulta viesti ja täälläkin lukee tällästä tekstiä mikä auttaa.Minunkin on niin vaikea uskoa,että olen hyväksytty ja rakastettu juuri tällaisena.Nyt on jo pitkään tuntunut,että teen kaiken huonosti ja että oon jotenkin huono.

Sulle(ja samalla itsellenikin) haluan sanoa,että me voitas olla itsemme parhaita ystäviä.Kuunnella ja lohduttaa itseämme.Koska juuri itseänsä kohtaan on ankarin.Mutta me ei kohdeltais parasta ystäväämme tällä tavalla kuin itteemme,vai mitä?Siunausta sinulle ja voimia.Halauksia:)

Johanna Laakso kirjoitti...

Annanna!

Vastailen todella myöhässä, mutta kiitos, kun kävit kommentoimassa jälleen ♥
Jumalan Rakkaus on ainoa, joka voi eheyttää syvätkin haavat. Joskus eheytymistä tosiaan tapahtuu meidän huomaamatta, kun taas toisinaan joudumme kohtaamaan kipeitäkin asioita. Mutta kun me suostumme Jumalan pyhitys-prosessiin, jonka toteuttajana on Pyhä Henki, suunta on aina eteenpäin :)
Niinkuin sanoit, usko miellyttää Jumalaa. Sille, joka uskoo Häneen, kaikki on mahdollista ♥
Siunauksellista vaeltamista Herrassa sinulle myös Annanna!!

Johanna Laakso kirjoitti...

Kata!

Tuo oli hyvin sanottu, että emme kohtelisi parasta ystäväämmekään, kuten kohtelemme itseämme. Itseään kohtaan on huomattavasti helpompi olla kriittinen ja soimaava, mutta seuraukset ovat huonot. Meidän täytyy alkaa muuttaa ajattelutapaamme itsestämme, löytää Raamatusta Jumalan ajatukset meitä kohtaan, sillä ainoastaan ne ovat totuus. Lauantaina olin Äiteellä rukoilemassa ja hän sai profetian, jossa Herra nimenomaan kehotti puhumaan rakkautta omaan elämäämme sekä toisten elämään, sillä tämä aika on paha ja käy pahemmaksi. Joten otetaan tästä neuvosta vaari ihan todella ja aletaan julistaa itsellemme päivittäin Jumalan rakkautta. Sillä Hän on rakastanut meitä ensin. Hän haluaa, että me tulemme tuntemaan itsemme hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena, millaiseksi Hän on meidät luonut. Hän antoi ainokaisen Poikansa sovitusuhriksi ja se uhri todella oli riittävä. Jumala hyväksyy meidät Poikansa Jeesuksen Kristuksen vuodatetun veren tähden.
Super paljon siunausta teidän elämäänne! Olet rakas ♥

Mirja kirjoitti...

Ihan samojen asioiden kanssa olen kipuillut viime ajat, välillä syyllisyys ja synti ja kaikki väärät ja tekemättömät teot painaa raskaana kuin kivikuorma, aika kahtia jaettu olo. Kaikkein pahimpia ovat synnit, joista ei osaa tai ehkä itsestäkin riippumattomista syistä takia ole kyennyt tekemään parannusta, ne ovat jatkuvasti tukkona ja tulppana itseni ja Jumalan välillä.

En minäkään osaa vastaanottaa rakkautta ja rakkaus ylipäätään on ollut minulle vaikeaa, joka varmasti liittyy siihen että haluaa suojella itseään haavoittumiselta ja liian suurilta tunteilta, kuitenkin olen aina (lapsesta, nuoresta asti) kaivannut rakkautta kipeämmin kuin mitään muuta, sellaista ääretöntä ja kaikenkattavaa ja
olenkin aina aika ajoin saanut kokea aavistuksia Isän kaikenkattavasta rakkaudesta ja armosta ja nämä välähdykset ja pienet ihmeetkin ovat antanut toivon ja tietoisuuden siitä, että vaikka itse kokee olevansa heikko ja täysin tuuliajolla, Jumala tuntee ja tietää kurssin.

Johanna Laakso kirjoitti...

Mirja!

Tiedän, mitä tarkoitat, kun synti on tulppana Jumalan ja itsensä välillä. Se on raastava pattitilanne, sillä ajan myötä käy aina vaan vaikeammaksi mennä Jumalan eteen saman synnin kanssa, pyytää anteeksi ja pyytää apua. Näissä tilanteissa joutuu usein kipuilemaan monenlaisten tunteiden kanssa. Syyllisyys, häpeä ja ylpeys astuvat melko pian kuvioihin. Ja se on kuin syöksykierre alas pimeään kuiluun, josta kiipeäminen takaisin armon ja anteeksiannon kokemiseen voi olla tuskallinen tie.
Tuohon rakkauden kaipuuseen, olen vasta nyt katsellessani omaa tytärtäni ymmärtänyt, kuinka herkkä olenkaan itse ollut lapsena. Jasmin on kuin peiliin katsoisi. Kuinka hän on herkästi haavoittuva, hauras ja tarvitsee aivan älyttömästi rakkautta, hellyyttä, sylittelyä jne. Ja samanaikaisesti hänessä asuu tulinen temperamentti, joka suojelee häntä, kun vaikeat tilanteet yllättävät. Olen oppinut ymmärtämään itseäni paljon Jasminin kautta ja ymmärtämään omat reaktioni vaikeissa tilanteissa. Koska olen kokenut tunnetasolla hylkäämistä lapsena sekä fyysistä hylkäämistä, läheisyyden kokeminen on minulle äärimmäisen hankalaa, koska en osaa luottaa. Vaikka kuinka haluaisin luottaa, en osaa pakottaa itseäni siihen. Mutta nyt, kun olen aloittanut tämän missioni kokea Jumalan rakkautta, olen kokenut aivan mielettömiä asioita Jumalan kanssa. Niinkin tyhmältä kuulostava asia, että en oikein pysty ilmaisemaan itseäni ääneen sellaisilla alueilla, jossa tunnen itseni uhatuksi (läheisyys/rakkaus), huomasin muutama päivä sitten puhuvani Jumalalle näistä asioista englannin kielellä :) En siis ole kyennyt pyytämään Jumalaa rakastamaan minua suomeksi tuntematta itseäni täys toopeksi ja kokematta häpeän tunteita jne. Mutta kun vaihdoin puhekielen, johan alkoi tapahtua. Aivan kuin jokin tulppa minussa todella olisi siirtynyt pois paikoiltaan ja olen voinut viettää aikaa Jumalan läsnäolossa tuntematta oloani epämukavaksi. Vihollinen toki hyökkää jatkuvasti tähän kielen vaihtamiseen kaivelemalla kaikki psykologian tietoni ihmismielestä, mutta olen päättänyt olla huomioimatta tätä. Se toimii ja minulla on hyvä olla :)
Tästä tuli kyllä aika pitkä luritus, mutta halusin kuitenkin jakaa tämän.
Siunausta sinulle Mirja ♥