torstai 11. helmikuuta 2010

Opinnot jatkuvat...

Tenttipaketti jatkuu.
Apostolien Teot:
Evankeliumi lähtee etenemään Jerusalemista, juutalaisten keskeltä Roomaan. Apostolien teot on kirjoittanut Luukas ja on jatko-osa hänen evankeliumilleen. Luukkaan evankeliumi loppuu Jeesuksen käskyyn jäädä odottamaan Pyhää Henkeä ja Apostolien tekojen alussa löydämme opetuslapset odottamassa Herran ohjeen mukaisesti ja tapahtuu Hengen vuodatus.
Apostolien teot korostaa seurakunnan lähetystoimintaa ja Pyhän Hengen työtä. Kirjan avainjae onkin. " vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." (1:8). Evankeliumi oli annettu jaettavaksi ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen se lähti leviämään ja leviää edelleen tänä päivänä, aina maan ääriin saakka, kaikille heimoille.
Pyhän Hengen voimalla alkuseurakunta syntyi, pysyi koossa ja kasvoi. Ennen pelokkaat opetuslapset saivat voiman ja he julistivat rohkeasti Jumalan sanaa ja heistä tuli viisaita seurakunnan johtajia. Apostolien teoissa voi myös seurata hengellistä johtajuutta. Kristinusko ei ollut poliittinen liike vaan hengellinen liike. Hengellinen johtajuus on Jumalan suunnitelma seurakuntiin.
Apostolien tekojen merkittävin kääntyminen tapahtuu luvussa 9, kun seurakunnan vainooja Saulus kohtaa elävän Jumalan. Ensimmäinen pakanaseurakunta perustetaan.

Jaakobin kirje:
Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että kirjeen kirjoitti Jaakob, Jeesuksen veli ja kirje on kirjoitettu seurakunnan varhaisessa vaiheessa juutalaiskristityille. Raamatusta voi seurata myös Jaakobin elämänkulkua ei-uskovasta apostoliksi ja Jaakobista tulikin yksi seurakunnan johtajista ja oli merkittävässä roolissa Jerusalemin kokouksessa (jossa päätettiin, että evankeliumi kuuluu myös pakanoille).
Jaakobin kirje osoittaa sen, miten jo varhaisessa vaiheessa seurakunta tarvi opastusta ja ohjausta oikealle tielle. Ihmissydän on petollinen ja seurakunta todella tarvitsee Jumalan voimaa pysyäkseen puhtaana ja kirkastaakseen Kristusta. Jaakob antoi ohjeita uskovien elämään. Hän muistuttaa oikeanlaisesta uskosta, joka ei ole pinnallista tai kuollutta, vaan joka näkyy teoissa. Usko on Jaakobin pääteema. Uskovat tarvitsivat rohkaisua kestää kiusauksia ja kehotusta pysyä nöyränä ja kestävinä.

Galataiskirje:
Kirjeen kirjoitti Paavali, joka oli tehnyt lähetysmatkan Galatiaan ja nyt kuuli, että Galatian uskovat olivat omaksuneet "väärän evankeliumin". Kirje ottaa kantaa evankeliumin todelliseen luonteeseen ja käsittelee Jerusalemin kokouksessa käsiteltyä "pakana-ongelmaa" ja valottaa siihen liittyneitä ongelmia. Galatian uskovat uskoivat, että pelastukseen vaaditaan ympärileikkaus ja lain tiukka noudattaminen (kyse juutalaisesta perinteestä ja Mooseksen laista). Kyseistä ajattelutapaa esiintyi muuallakin, joka johti asian perusteelliseen käsittelemiseen Jerusalemissa. Paavali oli ymmärtänyt Jumalan armon ja nähnyt Jumalan ihmeellisiä tekoja pakanoiden keskuudessa, joten hän vastusti lakihenkisyyttä ja puolusti oikeaa evankeliumia, pelastusta Jeesuksessa uskon kautta.

1. ja 2. Tessalonikalaiskirje:
Molemmat kirjeet on kirjoittanut Paavali, jonka lähetystyön seurauksena Tessalonikaan oli syntynyt seurakunta. Tessalonika oli Makedonian pääkaupunki, jossa asui 200 000 asukasta ja oli vilkas satamakaupunki. Suuri joukko vaikutusvaltaisia naisia ja pakanoita tuli uskoon Tessalonikassa.
Tessalonikan uskovat kokivat suuria vainoja ja heidän keskuudessaan oli syntynyt hämmennystä Kristuksen toisesta tulemuksesta. Paavali, joka saarnasi tähän aikaan Korintissa, oli lähettänyt opetuslapsensa Timoteuksen Tessalonikaan ja sai häneltä kuulla Tessalonikan uskovien ongelmista. Hän kirjoitti kirjeet, joissa hän ottaa kantaa lopunajan tapahtumiin. Ensimmäisessä kirjeessä hän kuvaa tarkasti Jeesuksen toista tulemusta ja toisessa kirjeessään hän kuvaa lopun aikoina ilmestyvää antikristusta. Ensimmäisessä kirjeessään Paavali myös antaa kristillisen elämän ohjeita ja kehoittaa olemaan kestäviä vainoissa.

1. ja 2. Korinttolaiskirje
Kirjeiden kirjoittaja on jälleen Paavali, joka oli toisella lähetysmatkallaan perustanut seurakunnan Korintton kaupunkiin. Korintto oli noin puolen miljoonan asukkaan vauras pääkaupunki Akaiassa. Korintton väestö oli monikansallinen. Korintto oli hyvin tunnettu epäjumalanpalvonnasta ja moraalittomuudesta (mm. temppeliprostituoidut). Kolmannella lähetysmatkallaan Paavali kuuli Korintton ongelmista ollessaan Efesossa.
Seurakunnassa oli syntynyt ryhmittymiä, jotka nimittivät itseänsä alkuseurakunnan aukroteettien mukaan. Lisäksi seurakunnassa esiintyi siveettömyyttä ja riitoja. Paavali ottaa myös kantaa kreikkalaisees viisaus-oppiin. Korintton seurakunta oli melko hukassa monien moraalisten kysymysten ja kristillisten arvojen suhteen.
Toinen korinttolaiskirje on Paavalin henkilökohtaisin kirje. Hän ottaa hyvin henkilökohtaisesti kantaa omaan palveluvirkaansa ja hänen apostolinvirkansa oikeutukseen, koska hänellä oli vastustajia myös Korintton seurakunnassa. On mahdollista, että Paavali kirjoitti useampiakin kirjeitä Korinttoon, kuin ne kaksi, jotka ovat säilyneet meille. Paavali koki hengessään paljon murhetta Korintton seurakunnan vaikean tilanteen vuoksi. Hän sai paljon kiittämättömyyttä osakseen, mutta osoitti silti rakkautta ja huolenpitoa seurakuntaa kohtaan. Ihmisten heikkous näyttää todeksi sen, että Jumalan seurakunnat kasvavat Hänen voimastaan.

Roomalaiskirje:
Rooma oli Rooman valtakunnan pääkaupunki. Rooman seurakunnan olivat mahdollisesti perustaneet kristityt, jotka olivat olleet Helluntaina Jerusalemissa (Pyhän Hengen vuodatus Apt. 2) ja palanneet kotiin muuttuneina. Kirjeen on kirjoittanut Paavali ja se on systemaattinen opillisen totuuden selvitys. Koska Paavali ei kyennyt henkilökohtaisesti tulemaan opettamaan seurakuntalaisia, hän halusi lähettää kirjallisen selonteon evankeliumin ytimestä. Kirjeessä hän käsittelee kristinuskon tärkeimpiä totuuksia: pelastusta, vanhurskauttamista ja pyhitystä. Roomalaiskirjettä pidetään Uuden Testamentin tärkeimpänä opillisena kirjoituksena. Paavali käsittelee paljon mm. syntiä, joka on universaali ongelma. Erityisesti luvut 9-11 ovat mielenkiintoisia, sillä Paavali ottaa niissä kantaa mm. Israelin asemaan Jumalan edessä.

Nyt alkaa iskeä realiteetti vastaan, tentti on huomenna ja näyttää vahvasti siltä, että minulta on 16 kirjettä käsittelemättä! Hmm...täytyy varmaan alkaa rukoilla :)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hui, tsemiä tenttiin! :D :D
-jenna-

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Jenna, sitä tarvitaan :) Saa rukoilla, jos tuntuu vahvasti siltä, että sitä tarvittais. Apu otetaan vastaan.. ;) Siu ♥

MistyJ kirjoitti...

Tsemppiä ja voimia tenttiin! Hyvin se menee! Haleja!
PS: Blogini linkki ja nimi on muuttuneet mutta olet edelleen tervetullut vierailulle milloin kerkiät!

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Misty!!
Kiva nähdä sinuakin vierailulla :) Täytyykin päivittää blogisi ajantasalle. Käyn kyllä aina lukemassa tekstisi, toivottavasti olosi on jo parempi ♥ Haleja sinulle myös ja siunausta loppu viikkoon :)

Kirsti kirjoitti...

Hei Johanna, lupasin kommentoida.

Paavali kehoittaa meitä
Roomalaiskirjeessä käyttämään älyämme
ymmärtämään kristinuskon suuria totuuksia.

1 Korinttolaiskirjeessä ojentamaan kätemme tarttuaksemme etuoikeuksiimme
Ktistuksessa.

11 Korinttolaiskirjeessä avaamaan sydämemme ottamaan vastaan meille kuuluvaa lohdutusta.

Galatalaiskirjeessä seisomaan Kristuksen antamassa vapaudessa,
Joko tentit ovat ohitse?
Kaikkea parasta sinulle ja Jasminelle!♥♥
Jumalan runsasta siunausta Johanna!♥

Johanna Laakso kirjoitti...

Kirsti!
Kyllä tentti on nyt ohi ja hyvin meni. Lukeminen kannatti :) Tosin tentin tulosta en vielä tiedä, mutta luulisin, että ihan hyvä numero sieltä tulee. Tuo Paavalin kehoitus käyttämään älyämme on oikein hyvä huomautus, sillä niin monilla on se käsitys uskovaisista, että olemme ripustaneet aivomme narikkaan ja kuljemme sokeasti laput silmillä.
Näinhän asia ei ole tietenkään :)
Suurta siunausta sinulle myös!