lauantai 29. elokuuta 2009

Epäuskosta uskoon

Jaahas, aika kirjoittaa taas. Päivät ne vaan tuntuvat vaihtuvan uusiin ja aika kuluu nopeaan. Minulla on ollut jotenkin raskas ja synkkämielinen viikko tämä viikko. Tuntuu, että hengellisesti kaikki velloo paikallaan ja on vaikea nähdä tulevaisuuteen. Puran siis lastini tänne ja pyydän Pyhää Henkeä avaamaan sisintäni.

Taas se on todettava, että me ihmiset olemme niin epäuskoista sakkia, ettei muusta väliä. Minulla on jälleen kerran viimeisen viikon verran soinut repeatilla jo niin nuhjuiseksi käynyt lause: "Ei susta ikinä mitään tule!". Miten ihmeessä voi olla niin vaikea uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa? Tai vaikka ei uskoisikaan itseensä, niin muistaisi edes olevansa uskossa! Minut on koodattu voittamaan Jeesuksessa Kristuksessa!! Miten minä voin unohtaa sen viikon välein?? Kun vihollinen syöttää valheitaan, miksen minä muista sanoa, että: "ihan sama, ehkä minusta ei ole siihen, mutta Jeesuksesta kyllä löytyy panoksia". Ja mielellään olisi mukavaa myös muistaa tämä ennen kuin asiat paisuu niin isoiksi, etten enää itsekään tiedä mistä on kyse.

Huomaan, että nyt on meneillään seuraavanlainen hyökkäys-strategia: vihollinen yrittää uskotella, että olen vain luonteeltani negatiivinen, masennukseen taipuvainen ja vakavamielinen. Ei pidä paikkaansa! Jumala ei tasan varmasti luonut minusta negatiivista eikä varsinkaan masentunutta! Sen sijaan elämä on rusikoinut minut tälläiseksi. Olen oppinut suhtautumaan asioihin negatiivisesti. Mielenkäyttö on yhdenlainen itsepuolustuslaji. Nyt minun vaan taas tarvitsee antaa mieleni Hengen johdatettavaksi.

Mutta miten se voikin olla joskus hankalaa! Miten ihmeessä voi olla niin vaikeaa turvata ja LUOTTAA Jumalaan? Minä olen niin käsittämättömän lopen kyllästynyt yrittämään itse. Ja niin usein minä kuitenkin sorrun siihen. Minä haluan hetinytvälittömästi oppia luovuttamaan itseni Jumalalle kokonaan!! Herra auta! Minä en halua, että joudun aina vetämään itseni tiettyyn lopenuupuneeseen pisteeseen, kunnes ymmärrän, että voin pyytää Herraa hoitamaan asiat. Ja Hän järjestää aina asiat miljoona kertaa paremmin kuin olisin itse koskaan kyennyt edes ajattelemaan.

Vihollinen on päässyt lapsuudessani varastamaan luottamukseni mihinkään olevaiseen, saatikka sitten siihen, mitä en voi edes nähdä. Minä olen niin raivostuttavan sidottu tunteisiini. Jumalan olemassaolo ei kuitenkaan ole riippuvainen minun tunteistani ja minun täytyy oppia tämä asia mahdollisimman pian. Ja vihollinen sorkkii nimenomaan tunteita, hän on mestari manipuloimaan.

Eilen eräs henkilö rukoili puolestani ja hän sanoi näkevänsä minun tuskaisen tieni, jolla on vuodatettu paljon kyyneleitä ja että olen kantanut suuria taakkoja. Hän näki nimenomaan lapsuuteeni ja kertoi, että Jeesus haluaa nyt auttaa minua käsittelemään noita muistoja ja haavoja ja parantaa minut mielenalueelta. Tämänhän pitäisi olla iloinen uutinen, mutta jostain syystä tulin kovin surulliseksi. Minä kun jo luulin parantuneeni niistä haavoista anteeksiantamuksen kautta! Mutta kyllä minä tiedostan ongelmat, jotka koskevat tunne-elämääni. Minä olen niin kovin haavoittuvainen, varsinkin hylkäämisen tunne on vahvana läsnä yleensäkin kaikessa mitä teen. Inhoan sitä. Odotan, että minä koen vapautuksen siitä pian.

Ei minulla ole muuta, kun jälleen laittaa toivoni Jumalaan. Minusta itsestäni ei ole itseäni parantamaan. Tästä nähtävästi tuli taas tälläinen itkuvirsi :) Lohdutukseksi kaikille lukijoille täytyy sanoa, että oloni parani huomattavasti tässä kirjoituksen aikana. Suorastaan koen mieleni taas positiiviseksi. Kyllä tämä blogi todella on syntynyt tarpeeseen! Tälläistä se on yksinhuoltajaäidillä, joka ei voi kuitenkaan lapseensa purkaa pahaa oloa. Minä siis keskustelen teidän kanssanne lukijat ♥

Haluan myös tässä lopuksi kiittää kaikkia teitä, jotka olette rukoilleet puolestamme! Mummi lähetti myös terveiset kaikille lukijoille ja kiitoksen kaikille rukoilijoille. Hän voi hyvin, fyysisesti hän on kovilla, mutta hengellisesti edelleen vahvana. Hänestä minä saan oppia luottamuksesta Jumalaan. Ja niinkuin kirjoitin jossain aikaisemmassa tekstissäni, että minä vastaan taistelukutsuun mielen sortoa vastaan. Minä olen valmis, minä, pikku-soturi, mummini esirukouksen ja hengellisen auktoriteetin siivittämänä nousen esiin Goljatiani vastaan. Luotan Jumalan lupaukseen huolehtia minusta öin ja päivin.

5 kommenttia:

Marja kirjoitti...

No niin,hyvin meni vastasit itse itsellesi tässä blogissa Pyhän Hengen auttamana. Me olemme niin vajavaisia itsessämmejakuitenkin huomaamme, ettäJumalallaon omat aikataulumme meille, Hän näkee milloin me olemmekyllin valmiita ottamaan uusia askeleita jasilloin kun emme jaksa Hän kantaa meitä.p.stuo minun blogi "Elämää syöpäläisenä"-eitodellakaan ole päivittynyt viimeksi 7 kuukautta sitten, muttatämähänon vain kone. Vaikka toisaalta syöpänion varmaan itse sitä tietämättä ollut jo kehossani.
Siunausta ja Herran runsasta armoa ja huolen pitoa sinulle ystävä.

Johanna Laakso kirjoitti...

Moi Marja!
Joo, on totta, että Herra tietää parhaiten, milloin on aika mennä eteenpäin. Minä olen vain niin tolkuttoman kärsimätön ja kaiken pitäisi tapahtua hetipaikalla :) Kai se on sitten sitä iän tuomaa viisautta olla maltillinen, minulla on vielä matkaa siihen. Yritin vaihtaa tuota sinun blogiosoitettasi niin, ettei se menisi ainoastaan tuohon Elämää syöpäläisenä vaan siihen sinun etusivulle, mutta jostain syystä en saanut sitä kuitenkaan vaihtumaan. Täytyy vielä yrittää uudelleen. Ja niin, nämähän on vain koneita :)
Ja minä huomaan usein, että tämä kirjoittaminen avaa mieleni katsomaan asioita ihan eri kantilta. Se on Pyhän Hengen aikaansaamaa. Minun vain täytyy saada ajatukseni ulos päästäni, jotta niitä voi tarkastella. Pään sisällä ne elää ihan omaa elämäänsä eikä niistä tolkkua ota erkkikään. Mutta tämä on hyväksihavaittu keino ja aikonen käyttää sitä ahkeraan :)
Hyvää Sunnuntai-päivää Sinulle Marja! Siunausta ♥

Marja kirjoitti...

Siunausta myös sinulle ja pikku tyttärellesi!
"Päivä vain ja hetki kerrallansa siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa Isä hoitaa aina lapsiaan. Surut murheet eivät liikaa paina ne Hän ottaa itse kantaakseen...."

Nurkkalintu kirjoitti...

On joku sellainen sanonta, että vuodet eivät ole veljeksiä; - samaa voi sanoa viikoistakin. Toinen viikko hurahtaa mukavasti, toinen taas raskaasti tallustamalla, ja joku viikko on jotain siltä väliltä. Isä Jumala tietää jokaisen viikkomme ja voimavaramme.

Älä anna "nuhjuiseksi käyneen lauseen" tehdä pesää, vaan huitaise se aina sukkelaan pois. Sinusta on vaikka mihin! Olet ihanan Jasminin äiti, ja äitinä oleminen on jo paljon.
Jumala ajallaan avaa ovia tahtonsa mukaan. Ole luottavainen ja kärsivällinen :-)

Kiitos kiitoksista ja mummisi terveisistä.
Siunausta viikkoon!

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Nurkkis!

Joo kyllä viikot todella vaihtelee mielialaltaan. Mutta niinhän se on kaikilla, ei vain uskovilla :) On se onnellisuus niissä pienissä hetkissä.

Ja tuossa lapsessa! Jasmin (joka tarkoittaa arabiaksi Jumalan lahjaa :) ) on kyllä oikea siunaus, vaikkakin nyt lähentelee 2-vuoden uhmaikää!! Tytössä on temperamenttia niinkuin äidissään. Ihana tulisielu. Hienoin asia, jonka olen koskaan aikaiseksi saanut.

Ja tuo huono itsetunto, joka aika ajoin nostaa päätään, on kuitenkin aika harvassa nykyään, kiitos Jumalalle siitä. Niinkuin sanoit, tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja siinä minulla todellakin riittää opettelemista :)

Siunausta myös Sinun viikkoosi ja kiitos rohkaisun sanoista ♥