torstai 13. elokuuta 2009

Tästä se lähtee!

No niin, nyt on blogi saatu alulleen. Se on kuin pieni itu, josta ei vielä osaa sanoa, millaiseksi se isona kasvaa. Mutta kaikessa raadollisuudessaan se nyt aluksi näyttää tältä. Täytyy varmaankin tutustua noihin asetuksiin ihan ajan kanssa paremmin, jotta tämä tulevaisuudessa näyttäisi hieman viihtyisämmältä.

Ajatus omasta blogista tosiaan syntyi mieleni sopukoissa lukiessani Pylvänäisen Vesan rohkeata tilitystä omasta elämästään. Eilen illalla mietiskelin, jo oikeastaan nukkumaan käyneenä, että olisikin aika terapeuttista kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Olen joskus lapsuudessani pitänyt säännöllisesti päiväkirjaa, mutta viime vuosina se ei oikein ole ottanut tuulta alleen. Olen joskus yrittänyt elvyttää vanhaa kirjoitustaitoa, mutta eipä se innostus ole montaa päivää koskaan kestänyt. En ole koskaan ajatellutkaan blogin kirjoittamista, mutta vielä ainakin tänään se tuntuu hyvältä idealta.

Hieman jännittää ajatus siitä, että joku toinen, täysin tuntematonkin voi nyt lukea elämääni ja nähdä pääni sisälle. Olen kuin mielen nudistirannalla, tietoinen ulkoisista mielipiteistä ja "uhkista", mutta uskaltaudun riisuutumaan. Avaan mieleni verhot ja uskallan julkisesti kurkistaa sisään.

Jos hieman avaan elämääni teitä lukijoita varten ennen kuin syöksymme ajatusten hyökyaaltoihin. Olen 27-vuotias pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Elämä ei ole koskaan mielestäni päästänyt minua kovin helpolla, monista karikoista olen joutunut takaisin vesille selvittämään tieni, eivätkä lähtökohtanikaan kovin antoisat olleet. 26 vuotta takeltelin kriisistä kriisiin, kunnes suurin niistä ajautui tielleni n. 2 vuotta sitten. Opiskelija-asunnossa tein raskaustestin, joka näytti positiivista. Siinä sitä sitten oltiin, yksin. Tiesin olevani elämäni siihen astisista suurimman ratkaisun kohdalla. Tein päätöksen pitää lapsen täysin tietoisena siitä, että tulisin kasvattamaan lapseni yksin. Tähän prosessiin liittyy paljon paljon muutakin ahdistusta, joita en aikone tässä kohtaa tarkemmin käsitellä. Vaikean synnytyksen ja sitä seuranneen vaikean ajan tuloksena olin henkisesti niin loppuun imetty, että todella jouduin kohtaamaan elämän niin raadollisena kuin se olla voi. Polvillani pyysin Jumalaa apuun. En tullut siinä hetkessä uskoon, mutta Jumala vastasi minulle niin ihmeellisellä tavalla, että näin jälkeenpäin ajateltuna, ihmettelen että en tullut. Herra johdatti minut uskovaan perheeseen asumaan, jossa sain kokea Jumalan rakkautta ihan konkreettisesti. Asuimme tyttäreni kanssa perheessä 3 kuukautta, jona aikana tein uskon ratkaisuni.

Olen nyt saanut elää Taivaan kansalaisena reilun vuoden. En voi sanoa, että aina on ollut mukavaa, mutta on ollut ihmeellistä kokea Jumalan eheyttävä voima. Ensimmäinen vuosi uskossa olostani oli yhtä vuoristorataa; joka toinen tunti olin sitä mieltä, että Jumala ehdottomasti on olemassa ja joka toinen tunti olin miltei vakuuttunut ettei näin ole. Minulla ei koskaan lapsuudessani ollut mitään kosketuspintaa Jumalaan tai hengellisiin asioihin. Olin vahvasti sitä mieltä, että kaikki uskovat ovat hieman tyhmiä tai kulisseja, jotka vain esittävät parempaa kuin ovatkaan. Todellisuudessa en tuntenut yhtään uskovaa, olin vain muodostanut ihmeellisen mielipiteen, tai pikemminkin asenteen heitä kohtaan, jolla ei ollut mitään todellisuuspohjaa. Olen todella joutunut nielemään asenteeni useampaankin otteeseen. Vielä uskoontuloni jälkeenkin olen joutunut näiden ajatusten hyökkäyksen kohteeksi, ja monien, monien senkaltaisten mielipiteiden.

On käsittämätöntä olla ja elää uskossa! Ja kun sanon käsittämätöntä, todella tarkoitan sitä. Se on täysin Jumalan aikaansaama sekä ylläpitämä muutos ihmisessä. Jos Jumala ei pitäisi minua kämmenellään, en parhaimmallakaan suggerointiyrityksellä pystyisi elämään uskossa. Siis ainahan voi esittää ulkopuolisille jotakin, mutta tarkoitan olla uskossa silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Ja mikä vapaus siihen liittykään, ettei enää tarvitse esittää kenellekään yhtään mitään! Olen koko elämäni elänyt tietynlaisena kameleonttina, joka aina sopivan tilanteen mukaan vetää sopivan roolin hatusta. Miten raskasta!! Pelkkä ajatus entisestä saa ahdistuksen tunteen nousemaan pintaan. Olin jo niin lopen väsynyt roolileikkeihin. Siinä samassa kadotin myös uskoni mihinkään aitouteen tai minkään hyvän olemassaoloon. Itse asiassa muistan olleeni vihainen Jumalalle, johon siis en uskonut, siitä, että olin joutunut kokemaan niin paljon pahaa elämässäni. On siis täydellinen ihme, että olen tänä päivänä uskossa. Kunnia siitä kuulukoon täysin Jumalalle.

Ehkä tänään lopetan tähän, alkaa kello näyttää nukkumatin kyläilyaikaa. Nyt tämä on sitten virallisesti avattu tämä blogi. Katsotaan mihin se minut kaikkine ajatukseni johtaa.

8 kommenttia:

vuokko kirjoitti...

Olit osannu kaiuniisti kirjottaa, onnee Johanna valitsemallesi tielle<3

Jenna O. kirjoitti...

Moiikka Johanna!:) Nyt oli pakko lähteä kommentoimaan kirjoitustas :) Ihan ensimmäisenä ja kohta aa:na, osaatpa kirjottaa hyvin! :) Mistä tahansa sitten tänne kirjoitatkin, niin varmasti on miellyttävää luettavaa :)Toivottavasti jaksat kirjoittaa ja löydät siitä tosiaan noin terapeuttisessa mielessä itsellesi hyötyä, ja myös huvia. ^^
Yllätyksenä tuli lukea sun uskoontulostas, kun muistelin sitä tyttöä johon jotenkuten koulussa tutustuin :D Ei tosin olla yhteyksissä pariin vuoteen kunnolla oltukaan, että sikäli varmasti siihen monenlaista mahtuu :) Ei kyllä voi sanoa muuta, kun että Ihanalta tuo sun kuvaus olostas ja tuntemuksistas nyt kuulostaa, toivon sydämestäni että saat jatkossakin siitä nauttia :)) Hyvää alkavaa syksyä (yöh :D) teidän pienelle perheelle :)

Leen@ kirjoitti...

Tervehdys!

Hienoa kun lähdit blogin kirjoittamisen tielle! tämä itu taitaa kasvaa suureksi kokonaisuudeksi. Siunausta sinulle ja pienellesi!

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! On ihanaa saada palautetta!! Toivottavasti nautitte myös tulevista teksteistäni ja viihdytte matkassa mukana.
Leen@, minullakin on tunne, että tämä saattaa kasvaa jopa isommaksi kuin osasin kuvitellakaan. Siunausta myös Sinulle!
Jenna, vielä olen silti sama persoonallisuus, tulet huomaamaan matkan varrella :) Huumori kukkii silti ja luonne on kuin villivarsalla, eihän sitä itseään pakoon pääse vaikka kuinka yrittäisi ;)
Vuokko, olen varma, että tämä on yksi ja ainoa tie, jolle minut on kutsuttu. Parasta, mitä olen ikinä osannut valita.

Riikka Kauppi kirjoitti...

Hei Johanna! Olipa ilo lukea pohdiskelujasi. Muistelen, että olit tutustuessammekin hyvin sujuvasanainen, ja nyt huomaan, että kirjalliset lahjasi ovat jääneet minulta huomaamatta. On ilo kuulla, että elämäsi on käntynyt hyvään suuntaan, ja olen todella iloinen, että olet tullut tuntemaan Jumalan kaikkivoivan rakkauden. Olisi todella hienoa tavata sinut jonakin päivänä, ja nähdä myös pieni tyttösi :) Paljon terveisiä sinulle ja pikkuiselle!

Johanna Laakso kirjoitti...

Hei Riikka!
Kiva, että olet myös löytänyt tänne blogiin! Täytyy kyllä myöntää, että elämäni on tehnyt 180 asteen pyörähdyksen, mutta positiiviseen suuntaan kuitenkin. Olisi tosi mukava nähdä pitkästä aikaa, viime näkemästä onkin jo tovi vierähtänyt! Jos ikinä Tampereen suunnalle satutte, meillä on aina avoimet ovet, olet/te tervetulleita koska tahansa. Siunausta Sinulle, ja ollaan yhteyksissä.

vuokko kirjoitti...

Kylläpähän kävi monenmonituiset ajatukset mielessä sun lapsuus ajasta kun luin tota viimestä ja se on niin totta, sulta odotettiin aina liikaa, jokainen ja luen tähän sarjaan myös itteni, surullista näin jälkeenpäin ajateltuna, anteeks

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Vuokko ♥ Sinulla on varmasti paljon myös toisenlaisia muistoja äidistä. Minullakin on nykyään enimmäkseen hyviä muistoja, äiti oli mahtava ja valloittava tyyppi! Ja nyt kun luin kirjoitustani jälkeenpäin, lapsuudestani saa aika kamalan kuvan. Eihän se pelkkää kamaluutta ollut, paljon mahtuu mukaan hyviäkin aikoja. Mutta toisaalta, kaikki ne vaikeudet kasvattivat minusta tälläisen, joten ei siinä ihan huonostikaan käynyt ;) Kyllä kaikella on tarkoituksensa, vaikka se ei aina siltä tunnu eikä näytä. Mutta oli se pitkä ja raskas tie päästä tähän, missä nyt olen. Ja voittajan on heleppo hymyillä :D