sunnuntai 16. elokuuta 2009

Minun mieleni linnakkeet

Mieleni tuntuu olevan taas sekasorron vallassa. Yritän saada ajatuksesta kiinni, mutta ennen kuin tavoitan sen, se on jo hukkunut mieleni syvyyksiin. Olen viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota mieleni toimintaan. Tai no, melkein koko aikuisikäni olen yrittänyt päästä mielen saloista perille. Joskus vain tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää itseään. Ennen uskoontuloani kärsin aika ajoittain masennuksesta, paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta. Psykologit ja lääkärit kaikki suosittelivat lääkitystä ja joku jopa vähintään 3 vuoden intensiivistä psykoterapiaa. Kaikille lukijoille siis tehtäköön tiettäväksi, että olen (inhimillisesti)tuomittu mielisairauteen! Huolimatta vuosien hoidoista, mikään ei tuntunut todella auttavan mieleni omaan salattuun myllerrykseen. Useasti olen kokenut todellista voimattomuutta ajatusteni edessä. Epätoivo on saartanut minut lukemattomia kertoja nurkkaan, josta on ollut käsittämättömän vaikeata pyristellä takaisin vapauteen. Joskus olen jopa ollut vakuuttunut siitä, että masennus kulkee geeneissä, sillä myös äitini sairasti vakavaa masennusta.

Uskoontuloni jälkeinen aika oli yhtä mielen valtataistelua. Koin olevani ikuinen epäonnistuja, jota edes Jumala ei kykene muuttamaan. Yhteen päivään saattoi mahtua niin monta pohjien pohjakosketusta, etten enää tiennyt niin syvälle ihmisen voivan vaipua. Vastaavasti saatoin kokea huippujen huippuja, joista olikin kahta kamalampaa tippua taas pohjalle. Monet kerrat mieleeni on ajautunut ajatus bipolaarisen eli kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastamisesta. Sen mahdollisuutta myös vahvistaa eletty elämäni. Stressitekijät sekä turvaton kasvualusta ovat aivan hyvin voineet minut kyseiselle sairaudelle altistaa.

Joskus toivon, että voisin sammuttaa aivoni. Mielessä on käynyt myös rukoilla Jumalaa, että Hän tekisi minusta niin tyhmän, etten osaisi enää ajatella. En ole kuitenkaan uskaltautunut tätä rukousta lähettämään matkaan. Mutta todella, joskus ajattelen itseni niin väsyksiin, että koen olevani fyysisesti ja henkisesti täysin lopussa. Mieleni laukkaa niin nopealla tahdilla, että on miltei mahdotonta keskittyä olennaiseen. Silloin on myös äärimmäisen hankalaa muistaa olevansa uskossa! Minuthan on oikeasti jo yli 2000 vuotta sitten vapautettu tästä.

Mieleni on varmasti sielunvihollisen unelma temmellyskenttä. Kiitän Jumalaa siitä, että Hän alkoi vapauttamaan minua ongelmasta. Sain ymmärryksen siitä, mitä todella tapahtuu mielen alueella, kun koen ahdistusta, masentuneisuutta jne. Ne ovat kaikki mieleeni kohdistuvia hyökkäyksiä, jotka tulevat vihollisen maailmasta. Hyökkäykset ovat yksilöllisesti suunniteltuja. Minuun tuntuu tehoavan mieleni sekoittaminen niin, etten enää itsekään tiedä, missä mennään. Toisena tehokeinona on saada minut tuntemaan itseni niin tyhmäksi, etten edes jaksa vaivautua pyytämään Jeesusta apuun. Rukouksiani pyritään häiritsemään maksimum teholla. Ja vielä viimeisenä, mutta kaikkein ehkä eniten käytetty hyökkäys on käyttää tietoa ja järkeilyä Jumalan tuntemista vastaan.

Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että on miltei mahdotonta välttyä siltä uteliaisuudelta, mikä sai jo Eevan ja Adamin aikoinaan lankeamaan. Minä olen paljolti kirjaviisas, pidän lukemisesta,tiedon hankkimisesta ja oppimisesta. Todellista Jumalan viisautta minulta löytyy harmillisen vähän. Vasta viime aikoina minun todellisen ymmärrykseni rajoja on avattu.

Luettuani Joyce Meyerin Mielen taistelukenttä, ymmärsin olevani riippuvainen järkeilystä! Eipä koskaan käynyt mielessänikään, että ihminen voi olla riippuvainen järkeilystä. Mutta minkä vapautuksen koinkaan ymmärtäessäni tämän salaisuuden. Minulla siis on toivoa. Kyse on ajatusmallista, jonka olen opetellut lapsuudessani. Ymmärrän tämän. Meidän kotimme olosuhteet olivat aika ajoin kovinkin turvattomat, joten opetin itseni ennakoimaan ihmisten käyttäytymistä. Hankin tietoutta ihmisen mielestä ja yritin lievittää todellisia pelkotilojani yrittämällä ymmärtää miksi asioita tapahtuu. Asioiden ennakointi ja ymmärrys ovat olleet suojakilpiäni, joita olen pystyttänyt elämää vastaan. Meillä kaikilla on mielenlinnakkeita, millä me yritämme torjua ahdistusta, masennusta, kärsimystä, stressiä ja ylipäätään meille epämieluisia asioita.

Jumala on antanut minulle uskossa hengellisen auktoriteetin vastustaa saatanaa. Olen nyt oppimassa käyttämään sitä ja astumassa siihen sotavarustukseen, mikä minulle on annettu. Minä asetun järkeistämistä ja mielen alistamista vastaan! Jumala on kutsunut minut taistelukentille ja minä olen päättänyt vastata tuohon kutsuun. Sen toteuttaminen alkaa minusta itsestäni.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen voinut huomattavasti paremmin. En voi rehellisesti sanoa, että mieleni ei vaipuisi synkkyyteen tai huippuihin enää, mutta pohjat ovat olleet korkeammalla ja huiput matalammalla. Mieleni on kaikesta huolimatta ollut tasaisempi. Mutta päivät ovat edelleen vaihtelevia, voin edelleen saman päivän aikana kokea synkkyyttä ja korkeuksia. Herra on kuitenkin kääntänyt kasvonsa minuun päin ja kuullut ahdistukseni ja nyt vastaa siihen. Minun vaan täytyy opetella.

Vielä tähän loppuun haluaisin sanoa niille ihmisille, jotka pitävät minua tämän luettuaan täysin pimahtaneena, että olen enemmän järjissäni tänä päivänä kuin ikinä aikaisemmin. Monet ystävistäni eivät ehkä tunnista minua tästä tekstistä, mutta minä olen matkalla jonnekin, suureen tuntemattomaan. Koen kyllä tästä tekstistä, että tämä todella on julkinen itsemurha. Tämän jälkeen joko laitat minut mappi-ööhön ja päälle muistilappu: mielenvikainen, tai sitten ymmärrät ajatukseni. Niin tai näin, minä olen tälläinen. Jumala on minulle tälläisen mielen antanut ja minä elän sen kanssa. Lohduttaudun ajatuksella, että monet suuret nerot olivat maanis-depressiivisiä ;)

6 kommenttia:

vuokko kirjoitti...

Sää saat olla ihan niin uskovainen kun haluat, mun silmissä sää oot aina se sama pikkutyttö joka etti äitin kainaloo saikun sängyllä kun me oltiin äites kans yhtä aikaa sairaalassa<3

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Vuokko-ihana. Miten kaipaankaan sitä kainaloa joskus! Joskus olisi mukavaa, kun voisi matkustaa ajassa taaksepäin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Johanna!

Erittäin kaunista tekstiä.Voimia sinulle ja Jassulle tiedän että elämäsi ei ole ollut helppoa sitä läheltä seuranneena varsinkin lapsuuttasi mutta toivon teille pelkkää hyvää tulevassa elämässä.Kulje ihan rauhassa omaa tietäsi olet silti se Johanna. Tuula Öz

Johanna Laakso kirjoitti...

Kaunis kiitos Tuula! On mukavaa kuulla, että joku vielä tunnistaa ja tunnustaa minut Johannaksi :) Raamatussa sanotaan: "Viisaudella talo rakennetaan, ymmärrys on sen perustus, tieto ja taito täyttävät sen huoneet kalleuksilla ja kaikella kauniilla" (san. 24:3-4). Nyt vasta olen alkanut totisesti ymmärtämään elämääni. Ei minulle ole tapahtunut mitään, mitä Jumala ei voisi kääntää voitoksi ja käyttää hyödyksi. Ja Hän on, suurimmaksi osaksi ainakin, parantanut lapsuudenkin haavat. Meille heitetään joskus äärimmäisen vaikeitakin haasteita eteen, mutta omakohtaisesti koen, että uskossa on huomattavasti helpompi kohdata ne.
Voimia myös sinulle sinne arjen keskelle ja ennen kaikkea siunausta!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunista tekstiä ja etenkin mielenkiintoista luettavaa! Olet rohkea, kun uskallat kirjoittaa vaikeistakin asioista suoraan juuri sellaisena kuin ne on, sen enempää niitä kaunistelematta. Mulle olet edelleen sama Johanna ja erittäin tärkeä ystävä :)
-Anne-

Johanna Laakso kirjoitti...

Kiitos Anne! Mietiskelinkin tässä päivänä eräänä, että onkohan minulla tämän blogin myötä enää yhtään ystävää jäljellä, joka uskaltautuisi julkisesti näyttäytymään seurassani :) Ihanaa, että ainakin yksi rohkea vielä löytyy! On ollut tosi vapauttavaa kertoa asioista totuudellisesti! On ihanaa olla vapaasti uskossa ja puhua asioista asioiden oikeilla nimillä.
Olet myös tärkeä minulle! Siunausta koko perheelle ♥