perjantai 14. elokuuta 2009

Millainen on uskovainen?

Tänään onkin ollut jännitystä ilmassa, olen ollut ikäänkuin ensitreffeillä kaikkien lukijoideni kanssa. Vatsassa on tuntunut mukava, kauan kaivattu, perhosten kutina! Olen käynyt päivän mittaan lukuisia kertoja katsastamassa, josko joku olisi kommentoinut ajatuksiani. Ja onhan niitä ilmestynyt 2 kappaletta, siinä on 2 enemmän kuin uskalsin odottaa. Ja mikä mukavinta, palaute on ollut positiivista. Huomasin jo eilen, että itseasiassa jännitänkin enemmän sitä, mitä tuntemani ihmiset ovat mieltä kuin että mitä tuntemattomat ajattelevat minusta. Nimittäin ymmärsin luettuani Jennan kommentin uskoontulon yllättämisestä, ettei todella läheskään kaikki tuttavani tiedä asiasta.

Sitten minut yllätti ajatusprosessi, joka lähti rullaamaan ihan omia ratojaan. Kysymys on siitä, mitä voin tänne kirjoittaa. Tämä lähinnä kohdistuu uskoviin lukijoihini, sillä kun käsittelen hengellisiä asioita ja paljastan heikkouteni, ihmiset näkevät seurakuntanaamarini. Tajusin, että minulla on siis seurakuntanaamari! Tarkoitan tällä sitä sosiaalista maskia, minkä me kaikki vedämme kasvoillemme, kun astumme ihmisten eteen: "kaikki on hyvin, mä oon tosi onnellinen just nyt". Juuri eilen täällä innoissani puhisin siitä, miten ihanaa on, kun ei tarvitse esittää mitään. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Lisäksi istuin tänään kokouksessa, missä puhuja saarnasi siitä, kuinka Jumala etsii meistä aitoutta, jotta Hän voisi käyttää meitä aina enemmän Hänen Valtakuntansa työssä. Kyllä nyt tunnen syyttävän pistoksen sydämessäni.

En voi todeta muuta kuin että minä olen vajavainen ihminen. Kaikessa aitoudessani minulla on lukuisia heikkouksia, joiden kanssa joudun tätä tietäni vaeltamaan joka ikinen päivä. Yksi niistä heikkouksista on tupakka. Nyt kaikki ei-uskovaiset huokaavat helpotuksesta ja toteavat: "se olikin liian hyvää ollakseen totta" ja uskovaisilla nousee tukka pystyyn ja he päivittelevät: "miten huonoa evankeliumia". Totuus on, että meistä ei yksikään ole täydellinen, ei uskova eikä uskosta osaton. Jumala on niin asettanut syntiinlankeamuksen tähden. Toisaalta kun ajattelen, olen kiitollinen jokaisesta heikkoudesta, jonka Jumala saa kunniakseen minussa kääntää voitoksi. Lisäksi heikkouksieni tähden minulle ei jää muuta vaihtoehtoa, kun kääntää katseeni Kristukseen ja rukoilla anteeksiantoa ja toivoa, että armo riittää myös minulle.

Uskoviin kohdistuu itseasiassa huima määrä ulkoisia paineita siitä, millainen kristityn tulisi olla. Paavo Järvinen kertoi tänään kuinka häntä uskoontultuaan yritettiin väen väkisin laittaa muottiin, jonka nimi on helluntailainen. Minä voin todella samaistua Paavon tilanteeseen. Meiltä odotetaan tiettyä käyttäytymistä missä tahansa kuljemmekin. Seurakunnassa tätä tapahtuu myös paljon. Tiedän ihmisiä, jotka eivät uskalla tulla seurakuntaamme, koska he eivät esimerkiksi puhu kielillä (kielillä puhuminen on armolahja) tai kokevat vähempiarvoisuutta, koska eivät koe olevansa osallisena mistään armolahjoista. Tämä tietysti vaihtelee kirkkokunnittain, mutta helluntailaisuuteen kuuluu Pyhällä Hengellä täyttyminen ja sen merkkinä kielillä puhuminen ja muut armolahjat. Ikään kuin se olisi joku kilpailu, kuka meistä on enemmän pyhä ja enemmän uskossa. Minä olen ollut yksi näistä ihmisistä. Minun rukoukseni onkin, että Herra puhuisi kohtalotovereideni sydämelle siitä, kuinka arvokkaita he ovat juuri sellaisena kuin he ovat. Raamatun mukaista on tavoitella armolahjoja ja anoa niitä, mutta niiden puuttuminen ei saisi saada ihmistä tuntemaan itseään huonoksi. Puhtaasta sydämestä en usko, että kukaan seurakunnassa tieten tahtoen haluaa tälläistä kuvaa uskovaisuudesta antaa, mutta jotenkin se vain on ilmassa aistittavissa. Tiedostan toki myös sielunvihollisen valheet kyseisestä asiasta. Niin tai näin, armolahjat lahjaksi saadaan, niitä ei ansaita.

Minä joudun usein pitämään itse itselleni saarnaa siitä, kuinka usko ei ole suorittamista. Sitä ei voi ostaa yrityksillä olla pyhempi tai seisomalla päällään Jumalan edessä. Minä usein yritän tehdä kaikenlaisia vaihtokauppoja Jumalan kanssa: "vapauta minut tupakasta niin minä annan elämäni käyttöösi, tai yksi parhaimmista taisi olla, kun sanoin Herralle "jos saan varat tietokoneeseen, lupaan pyhittää sen käytön Sinun tarkoituksiisi". Siis että kuinka?? Istumalla facebookissa ja surffailemalla Elloksen nettialessahan se Jumalan kirkkaus ilmenee. Luulen, että Taivaan Iskällä oli hauskaa kustannuksellani, hyvä ettei tippunut valtaistuimeltaan. Sain kuitenkin Häneltä tietokoneen. Onneksi Jumalan armo riittää myös siihen, ettei Hän sitonut minua todella käyttämään tietokonettani ainoastaan Hänen tarkoituksiinsa. Hän olisi voinut sen tehdä, koneeni ei todella olisi tunnistanut muita kuin hengellisten sivustojen osoitteita. Mutta Hän on hyvä Jumala, eikä halua meidän turhanpäiväisten lupausten takia sitovan itseämme kiitollisuudenvelkaan Jumalalle.

No niin, nyt se on puhkaistu mätäpaise: minä, elävästi uskossa, olen epätäydellinen. Herralle kiitos siitä! Toivon todella, että en ole ajatuksillani loukannut teitä lukijat. Luulen, että monet ystävistäni kuitenkin ovat saaneet todistaa jo monet voitot minussa. Ihan niinkuin Jenna kommentissaan totesi, tyttö, johon hän koulussa tutustui, kuulostaa erilaiselta tänä päivänä. Minä olen saanut armolahjoista suurimman ja se on usko Jeesukseen Kristukseen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tekstistäsi.näin se vaan on.Siunausta sulle,pikku tytölle ja blogillesi t.sinioksa

bamiella kirjoitti...

Johanna, olin iloinen löytäessäni "elävässä uskossa" olevan blogistin täältä. Olet sujuvasanainen ja aidon oloinen. Puhuit seurakuntanaamarista ja sosiaalisesta maskista. Meillä kaikilla on monia naamareita, joiden suojassa elämme. Hyvin harva uskaltaa olla aito itsensä. Luulen, että sinä olet niin rohkea. Siunausta elämääsi!

Johanna Laakso kirjoitti...

Sinioksa: kiitos ja siunausta myös Sinulle!
Bamiella: Kiitos. Ja niin se taitaa olla, että kaikilla meillä niitä naamareita löytyy useampiakin. Toisaalta se voi olla ihan hyväkin asia, täydellinen rehellisyys aina ja joka asiassa voisi synnyttää täydellisen kaaoksen ja loukata monia ihmisiä. On hyvä, että ihminen omaa jonkinlaisen "suodattimenkin". Mutta on vapauttavaa myös saada olla täysin alaston, ilman naamareita, ja minulle tämä blogi on sitä. Toki julkisesti purkaminen edellyttää sitä minulta myös ihmisten edessä. Olen siitä hyvilläni :) Kiitos kommenteistasi, toivottavasti pysyt matkatoverinani jatkossakin! Onhan meillä yhteinen päämäärä ♥