torstai 5. marraskuuta 2009

Haasteita

Taas on se aika vuodesta! Tämä kaamosaika tuntuu olevan se vaikein aika vuodesta meille monille suomalaisille. Masennus vaivaa niitäkin, jotka eivät ehkä muuten ole masennukseen taipuvaisia, mutta niille, jotka sairastavat masennusta, tämä aika on erityisen raskasta taivaltaa. Voi tuntua siltä, että jokainen päivä on käsittämättömän ponnistuksen takana, päivä on pitkä ja tuntikin voi olla ikuisuus.
Minä muistan vielä elävästi, kuinka masennuksen aikaan aamut olivat kamalia. Herätessä ensimmäinen ajatus oli aina: kuinka paljon kello on, kuinka pitkä tämä päivä tulee olemaan? Sitten hyökyaalto, elämä kaatuu päälle, kumpa saisin takaisin unen päästä kiinni, kumpa voisin nukkua päivästä toiseen. Jo pelkkä hereillä olo oli tuskallisen kivuliasta. Päässä soivat ajatukset siitä, kuinka huono ihminen olen, pelkkä nolla, saamaton, vätys, laiska, häpeäksi ihmiskunnalle, yhteiskunnan varoilla elävä loinen, iilimato. Miksen minä saa luitani liikkeelle, miksen minä jaksa välittää mistään, miksi minä olen näin tunnevammainen, miksi mikään ei liikuta minua, miksi kaikki velloo tässä samassa harmaassa olemisessa, jolla ei ole mitään tarkoitusta eikä päämäärää?
Tänä päivänä minä saan kiittää Jumalaa siitä, että Hän on nostanut minut tuosta syvästä, syvästä kuopasta. Minä sain antaa anteeksi niille, jotka olivat minua vastaan rikkoneet. Se ei ollut kovin helppo prosessi ja se kesti oman aikansa, mutta minä vapauduin katkeruudesta. Mutta niin tärkeää kuin on antaa anteeksi toisille, on tärkeää antaa anteeksi myös itsellensä. Se onkin ollut ehkä yksi vaikeimmista asioista, joita olen joutunut käsittelemään Jumalan kanssa. Me ihmiset olemme niin käsittämättömän ylpeitä, että nöyrtyminen Jumalan edessä on vaikeampaa kuin uskoisi. Ehkä minä olen poikkeustapaus, mutta minä olen niin tolkuton jästipää, että viimeiseen asti punon juonia ja yritän oikopolkuja sieltä, mistä aita on matalin, ennen kuin tunnustan ja myönnän tehneeni syntiä.
Todellista vapautumista on tapahtunut kohdallani vasta, kun olen suostunut kohtaamaan tekoni ja tekemään parannusta. Mutta joka kerta, minä olen ensin yrittänyt "oikeutella" itselleni tekosiani mitä kummallisimmilla asioilla ja näin siirtänyt asian käsittelyä myöhempään ajankohtaan. En kiellä tässä sitä tosiasiaa, että minulle on tapahtunut asioita, jotka ovat haavoittaneet minua, mieltäni, psyykettäni ja sieluani ja sitä kautta vaikuttanut käyttäytymiseeni ja mielentilaani. Mutta on eriasia siirtyä asian hyväksymisestä käyttämään sitä tekosyynä jollekin toiminnalle. Minä olen tehnyt tätä oikeuttelua ja tekosyiden käyttöä pitkään ja PALJON. Ja joissakin asioissa teen edelleen. Minä aina niin toivoisin, että Jumala tekisi kohdallani ihmeen ja heräisin uuteen päivään ja ongelmani olisivat kadonneet. Mutta omalla kohdallani todellinen Jumalan ihme on se, kun uskallan kohdata itseni ja tunteeni ja antaa Jumalan hoitaa. Olen saanut kokea tämän jo niin usein ja olen vapautunut mm. alkoholista, masennuksesta, katkeruudesta jne. Ja kuitenkin joka kerta se tuntuu olevan yhtä vaikeaa ja yhtä vaikean prosessin takana päästä siihen pisteeseen, että uskallan luottaa Häneen ja uskallan kohdata Hänet riisuttuna omasta ylpeydestäni ja omasta yrittämisestäni.
Kaiken tämän myllerryksen keskellä, sielunvihollinen tekee kaikkensa hämärtääkseen sinulta sen, mikä on Jumalan luonne ja tahto asiassa. Toiset voivat kokea, että Jumala on niin ankara tuomiossaan, etteivät uskalla tulla Hänen eteensä ja jäävät murehtimaan ja taistelemaan omassa voimassaan. Toiset taas kokevat, että Jumala on niin armollinen, että rakkaudessaan ei tuomitse mitään ja näin ollen mitään parannusta ei tarvitse tehdä. Väärä Jumala-kuva voi koitua turmioksemme. Jos emme tunne Jumalaa, emme tunne Hänen tahtoaan, jäämme helposti omien tunteidemme vangeiksi. Ja tunteemme niin usein johtavat meidät harhateille, eksyksiin, eroon Jumalasta. En voi tarpeeksi painottaa, kuinka tärkeää on lukea Raamattua, tuntea Sana, tuntea Jumalan tahto, koska se on ainoa, joka kannattelee meitä tunteidemme myrskyissä.
Tie on kapea, et voi mennä yli etkä ali. On mentävä päin myrskyä ja vaellettava totuudessa. Jos et vaella totuudessa, Jumalan siunaukset eivät voi tulla osaksesi! Mutta jos vaellat totuudessa, Jeesus kulkee kanssasi ja sinä tulet voittamaan vaikeutesi. Ole itsellesi armollinen, sillä sinä tulet kompastumaan. Mutta jos sinä olet vilpitön sydämessäsi ja halussasi, tulee päivä, jolloin koetuksesi on ohi. Sinä opit kestävyyttä ja kasvat Jumalan tuntemisessa. Ja se tulee olemaan siunaus sinulle itsellesi ja ympärilläsi oleville ihmisille. Jos et vielä tunne Jeesusta, pyydä Häntä tulemaan elämääsi ja näyttämään sinulle tien ulos ahdingostasi! Ole siunattu.

13 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Kirjoituksesi tuli kohti.Osui ja upposi.
Vielä kun oppisi/tulisi palava halu raamattuun ja pois itsensä väheksymisestä.
Kiitostästä kirjoituksesta!

Johanna Laakso kirjoitti...

Hei Marja!
Kiitos kommentistasi, on mukavaa kuulla, että joku on jäänyt miettimään. Tuo itsensä väheksyminen, minä olen vasta nyt päässyt yli siitä viime aikoina, kun olen koulussa oppinut Jumalasta. Me näemme itsemme niin kovin erilailla kuin Jumala näkee meidät. Jumalalla on ainoastaan hyviä ajatuksia meitä kohtaan. Hän katsoo sinua rakastavasti silloinkin, kun sinä koet olevasi pettymys Hänelle. Hän ei ole pettynyt sinuun!! Hän haluaisi sanoa sinulle: Sinä olet rakas tyttäreni ja Minä haluaisin auttaa sinua! Hän ei halua, että sinä voit pahoin tai ajattelet itsestäsi vähän. Hän on antanut henkensä puolestasi ja asettanut Pyhän Henkensä asumaan sinuun, jotta sinä voisit olla voittaja. Sinä olen Jumalan Pyhä ja sinussa on se Voima, joka herätti Kristuksen kuolleista! Älä jää odottamaan palavaa halua lukea Raamattua, lue tuntu miltä tuntu. Se on uskon teko!! Sinä uskot, että tästä kirjasta löytyy minun pelastukseni. Uskossa ojentautuen. Lue vaikka 1 Psalmi päivässä itsellesi ääneen. Ääneen siksi, että suun tunnustuksessa on VALTAVA voima!!
Muistan sinua rukouksin!

Marja kirjoitti...

Kiitos sinulle. On ihana nähdä miten Jumala käyttää sinua. Olisipa minulla yhtä jaksava mieli kuin sinulla. Jonkinlaista raamattu-koulua tms. tarvitsisin myös minä.
Onko tämä missä sinä käyt päivittäistä/iltaisin/silloin tällöin? Jonkin seurakunnan järjestämää?

Johanna Laakso kirjoitti...

Käyn Elämä ja Palvelu Raamattukoulussa, joka on Tampereen Helluntaiseurakunnassa. Koulua on joka arkipäivä klo 8-11.45. Aamu alkaa 45 min ylistyksellä ja rukoilulla ja sitten on 3 raamattutuntia.
Jumala on ollut NIIN hyvä minulle, se on ihan käsittämätöntä. Mutta rehellisesti sanon myös, että on tämä koulu ollut kovaa, siis tämä Jumalan koulu. Sitten on erikseen tämä Raamattukoulu, joka on ollut kuin pelastusrengas. Jos sinä tahdot, Hän hoitaa sinut perille! Hän antaa kaiken avun, mitä tarvitset vaelluksessasi. Jos on tarvis, Hän lähettää sinut Raamattukouluun. Kuuntele, mitä Hän haluaa sinulle sanoa, mihin Hän haluaa sinua johdattaa. Onko sinulla sellainen suhde Jumalan kanssa, jossa kuulet Häntä? Vastaa vaikka s-postiin ja Siipirikkoon jos et halua täällä ruotia. Mutta olen 110% varma, että Hän haluaa kommunikoida sinun kanssasi, me vain emme suurimmaksi osaksi ajasta ole kuulolla!!

SIIPIRIKKO kirjoitti...

Jätin siipirikkoon lisä kommenttia.

Annanna kirjoitti...

Moikka! Löysin blogisi ja ihastuin kovin!<3 Ihana lukea uskovaisen blogia jossa puhutaan avoimesti uskon asioista- niistä,jotka ovat elämässä kaikkein tärkeimpiä asioita ja lähteitä ja voimavaroja!:)

Johanna Laakso kirjoitti...

Hei Annanna!
Sydämellisesti tervetuloa joukkoon mukaan!! Kiitos kommentistasi, lämmitti kovasti mieltäni kuulla, että joku arvostaa samoja asioita ♥
Joo, mun sydämeni palaa elävälle Kristukselle ja elävälle evankeliumille! Näkyni on johdattaa mahdollisimman monta sisäiseen eheytymiseen ja Kristuksen tuntemiseen. Ei ole mitään niin hienoa, kun löytää niille lähteille, joista kumpuaa elämän Voima!
Siunausta sinulle ja jatketaan tästä yhdessä matkaa ♥

Nurkkalintu kirjoitti...

Kiitos iltahartaudesta! :)
On ihanaa lukea sinun kirjoituksiasi.
Kirjoitat mm:
"Väärä Jumala-kuva voi koitua turmioksemme. Jos emme tunne Jumalaa, emme tunne Hänen tahtoaan,...."
Sanassakin sanotaan, että te eksytte, sillä te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Tämä on aika vakava asia, siksi on niin tärkeää tutkia Jumalan Sanaa.
Minulle on jatkuvasti suuri hämmästelyn aihe se, että uskomattomat ihmiset eivät uskalla tarttua Raamattuun, joka on elämän aarre ja lääke.
Siunausta viikkoosi ja Jasminin viikkoon myös! Myös mummin viikkoon! <3 <3 <3

Johanna Laakso kirjoitti...

Nurkkis!
Kiitos kommentistasi! Olen samoilla linjoilla, on välttämätöntä tuntea Jumalan Sana. Jos emme tunne kirjoituksia, olemme tuuliajolla ja kaikkien myrskyjen riepoteltavissa. Mutta en oikeastaan ihmettele, miksi niin monet jättävät Raamatun hyllyyn. Siellä minunkin Raamattuni lepäsi pitkään, sekä ei-uskovana että uskovana. Sielunvihollinen panostaa kaikkein eniten siihen, ettemme koskaan tulisi tuntemaan Jumalaa ja Kristusta henkilökohtaisena Vapahtajana. Koska Sana on yliluonnollinen ja siinä on Voima, jota saatana ei voi vastustaa, tekee se kaikkensa, jotta emme koskaan tulisi ymmärtämään tätä.
Pidetään Nurkkis huolta, että mahdollisimman moni tulee tuntemaan saman Voiman ♥
Siunausta myös sinun viikkoosi!!

Kata kirjoitti...

Hei Johanna!

Tulen kohta toisen tietokoneemme kautta tänne lukijaksi.
Tää mistä kirjoitit kosketti mua.Mulle on tuottanut paljon vaikeutta antaa anteeksi itselleni.Se on jopa vaikeempaa kuin antaa anteeksi toisille ihmisille,vaikka olen kohdannut kanssa masennusta ja koulukiusaamista.Ne eivät enää satuta mua.Olen vaan aika helposti itseäni syyllistävä ihminen.
Tämä oli armollista sanomaa.

Ihailen sun blogiasi.Tälläistä kaipaakin kuulla!

Kiitos ja siunausta!=)

Johanna Laakso kirjoitti...

Moi Kata!
Vuoroin vieraissa, tervetuloa myös tänne lukijaksi ♥
Itselleen anteeksi antaminen tuntuukin todella olevan hankalinta, näin myös itselläni. Olen mestari syyllistämään itseäni, usein myöskin asioista, jotka eivät edes ole syytäni. Monet me kristityt osaamme olla armollisia toisia kohtaan, mutta niin kovin ankaria itsellemme. Silloinkin, kun Jeesus on jo anteeksi antanut, me voimme jäädä itse vellomaan väärintekemisiimme.
Toivoisin, että meillä kaikilla olisi niitä kullan arvoisia ystäviä lähettyvillä, jotka nostavat meidät maasta ja kantavat, kun emme itse näe eteemme.
Toivottavasti löydät Kata täältä jatkossakin jotain evästä matkan varrelle :)
Siu ♥

Kata kirjoitti...

Ihana kuva muuten susta ja suloisesta vauvasta!!!

Johanna Laakso kirjoitti...

Oi kiitos ♥