keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Jumalan huolenpidosta!!!

HALLELUJA! Te ette usko, mitä tänään tapahtui!! Jumala on vaan niin MAHTAVA! Hän on Puolustajasi, Huolenpitäjäsi ja kaikki, mitä ikinä tarvitset!!
Eräs henkilö varasti minulta viikonloppuna rahaa ja se loukkasi minua syvästi. Käsiteltyäni asiaa Herran kanssa, sain siitä kuitenkin rauhan ja sain sydämessäni antaa anteeksi kyseiselle ihmiselle. Kuitenkin minut valtasi pelko siitä, mitä tälle kyseiselle henkilölle tapahtuu tekonsa tähden. Nimittäin ei vain se, että hän varasti minulta ja loukkasi minua, Hän varasti Jumalalta ja teki väärin Jumalan lasta kohtaan. Tällaiset asiat eivät jää Jumalalta käsittelemättä. Niinpä minä olen rukoillut, että Herra olisi armollinen, sillä tämä ihminen ei tiedä, mitä hän tekee. Hän ei ole uskossa siis. Maanantai-aamuna jätin koulumme rukouspyyntökoppaan nimettömän esirukouspyynnön tämän ihmisen puolesta ja kerroin siinä, että hän on varastanut rahaa. Ja mainittakoon vielä se, että kyseiset rahat olivat lahjoitettu minulle tätä koulunkäyntiä varten, joten ne todella olivat Jumalan Valtakunnan työhön tarkoitettuja rahoja. Erityisesti tämän vuoksi minulle nousi syvä huoli kyseisestä ihmisestä.

Tänään koulun jälkeen, eräs koulutoverini juoksi perääni ja kertoi Jumalan puhuneen hänelle tästä asiasta. Hän antoi minulle omistaan menettämäni rahasumman!! Hän tarjosi minulle kaksinkertaista summaa, jonka olin menettänyt, vaikka hän ei tiennyt millainen rahasumma minulta oli varastettu. Vastaanotin kuitenkin vain puolet, eli sen, mitä olin menettänyt. Toivon sydämestäni, etten varastanut tältä ihmiseltä antamisen iloa sillä, etten vastaanottanut koko summaa. Minä olin koko tilanteessa niin häkeltynyt, ettei minulta oikein edes löytynyt oikeita sanoja. En tiennyt olisinko kiittänyt tätä ihmistä vaiko Jumalaa. Mutta minä totisesti kiitän kumpaakin!! Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään tällaista, olen aivan sanaton. Tiesin, ettei minun tarvitse huolehtia menetetyistä rahoista, sillä Herra sanoi minulle, että Hän pitää huolen. Mutta en odottanut saavani niitä kaksinkertaisesti takaisin, varsinkaan näin pian, sillä vasta maanantainahan minä jätin rukouspyynnön.

Tämä koko episodi on syventänyt uskoani Jumalaan ihan valtavasti. Jo se, kuinka Hän kohtasi minut sunnuntaina mentyäni Hänen eteensä murheellisena ja saatuani yliluonnollisen rauhan koko asiasta, oli mahtava kokemus. Mutta tämä, että Jumala palautti minulle sen, mikä minulle oli annettu, on jotain sanoinkuvaamatonta!! Tämä on suuren suuri opetus minulle Jumalan kaikkivoipaisuudesta, siitä, että Hän totisesti kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, sillä Hän rakastaa meitä! Minä tiedän, että koulutoverini, joka antoi omistaan, tulee satakertaisesti siunatuksi teostaan! Minä haluan kiittää häntä siitä, että hän kuuli Jumalan äänen ja oli uskollinen. Hänen teollaan oli suurempi merkitys minulle, kun hän varmaan arvasikaan. Minulle, joka olen nimenomaan paininut Jumalaan luottamisen kanssa. Kiitos Jeesus, kiitos rakas koulutoverini, veljeni Herrassa, tämä on ollut mahtavaa!

Vielä en ole kuitenkaan saanut yhteyttä tähän ihmiseen, joka minulta varasti. Hän ei vastaa tekstiviesteihin eikä ole itse tehnyt mitään aloitetta asian käsittelyyn. Todennäköisesti hän yrittää jälleen paeta ongelmaa ja kärsii kovasta syyllisyydestä ja häpeästä. Minulla on kuitenkin juuri nyt täysin yliluonnollinen luotto siihen, että Jumala kohtaa häntä. Rukoilkaa kanssani tämän läheisen puolesta ja sitä, että hän pelastuisi ja kokisi vapautuksen kaikista sidoksistaan ja parantuminen monenlaisista haavoista hänen kohdallaan voisi alkaa. Kiitos rukouksistanne, kannetaan läheisemme yhdessä Jumalan eteen!

14 kommenttia:

Nurkkalintu kirjoitti...

Todella puhutteleva tapahtuma!

Jumala ei ole kaukana meistä kenestäkään. Rukoillaan rahasi anastaneen puolesta.

Jumalan runsasta siunausta hänelle, joka antoi sinulle omistaan!

Marja-Liisa kirjoitti...

Jumala on ihmeellinen auttaja!
Huomenna minulla sytot ja kipua tiedossa, mutta luotan siihen, että Isä kantaa minut huomisen yli ja pitemmällekkin.

Runsasta siunausta siunulle ja rahojen antajalle.
Toivotaan ja rukoillaan, että Herra kohtaa tätä joka otti rahat.

Taivaankansalainen kirjoitti...

Nurkkis!
Jumala on lähempänä kuin osaamme kuvitellakaan, Hän tietää kaikesta kaiken. Hengellinen äitini sanoi tänään minulle hienosti, että Jumala ei koskaan jää velkaa meille! Se on totta. Tämä tapaus on ollut todella koskettava, olen siunaantunut tästä suunnattoman paljon, vaikka kyseessä onkin surullinen asia. Jumala sanoi minulle sunnuntaina, että Minä hankin sinulle oikeutta ja Hän totisesti on sen tehnyt.
Kiitos kommentistasi, ole siunattu ♥

Marja!
Olet rukouksissani. Isä kantaa sinua ihan varmasti, olet Hänen iankaikkisilla käsivarsillaan ja Hänellä on valtavasti rakkautta sinua kohtaan. Minä tunnen sen, kun ajattelen sinua ♥ Kiitos rukouksistasi, ne ovat tärkeitä! Ole siunattu myös Marja tulevina vaikeina päivinä!

Marja-Liisa kirjoitti...

Ihana Jeesus Jumalan Poika, kiitos, Halleluja!!!

Anonyymi kirjoitti...

Johanna tämä oli todellinen Jumalan ihme.Kun rukoilit ihmisen puolesta joka sinulta varasti,teki sulle väärin,Jeesus käänsikin sen sulle siunaukseksi niin että takaisin tuli kaksinkertaisesti.Muistan kun eräs tyttö kiusasi minua kovasti.Sen jälkeen kun aloin rukoilla hänen puolestansa niin se loppui.

Tarvitsen kyllä kanssa lähempää yhteyttä Jeesuksen kanssa.Sun kirjotuksesi tulee niin kohti.
Että itku tässä on lähellä.Kiitos Johanna!<3Rukoilen ystäväsi puolesta.Jos jaksat niin voitko muistaa sairasta äitiäni rukouksissa.Kauniita unia!Meillä on ihmeellinen ja hyvä Jumala!!!

Halauksin:Kata

Taivaankansalainen kirjoitti...

Marja!

"Ihana Jeesus Jumalan Poika, kiitos, Halleluja!!!"
Pieneen lauseeseen on sisällytetty Pelastus, Kiitos ja Ylistys!! Mahtavaa, minä tulin valtavan siunatuksi tästä!! Kiitos Marja ♥♥

Kata!

Toisen ihmisen siunaamisessa on valtava salaisuus! Tuo sinun koulukiusaaja-kertomus on hyvä esimerkki siitä. Me tulemme itse siunatuiksi, kun kannamme läheisiämme rukouksin, mutta se ei kuitenkaan saa olla meidän rukousmotivaattorimme. Herra tutkii jokaisen sydämen. Mutta tässä omassa tapauksessani on pakko sanoa, että hätä tämän minua vastaan rikkoneen ihmisen sielusta laskeutui sydämelleni Jumalasta. Jeesus halusi minun rukoilevan hänen puolestaan, minä tietämällä tiedän tämän, en ole kokenut vastaavaa aiemmin. Mutta myös Herra halusi opettaa minua tässä tapauksessa, lähimmäisenrakkaudesta. Kuinka rakastan niitä, joita on vaikea rakastaa? Kun me aidosti ja oikeista syistä rukoilemme, Herra antaa meille kaikki mahdolliset välineet, joita tarvitsemme. Me saamme tehdä Herran työtä levosta käsin.
No niin, ennen kuin pidän tässä saarnan, niin toivotan sinulle ylenpalttista siunausta. Rukoilen äitisi ja sinun puolesta! Parempaa tavoitetta sinulla ei voisi olla kuin kasvaa Kristuksen tuntemisessa ja Hänen läheisyydessään. Hän vastaa tuohon kaipuuseen ja haluun. ♥♥

Unknown kirjoitti...

Moi Johanna! On ihanaa lukea täältä ajatuksiasi, olen pahoillani, että niin harvoin niitä kommentoin. Kosketat minua kirjoituksillasi joka kerta. Anteeksianto on suuri siunaus ja lahja, ilman anteeksiantoa elämästä muodostuisi kestämättömän katkeraa. Kiitos sinulle kun jaksat jakaa elmäsi pieniä asioita kanssamme tällä blogissa. Paljon terveisiä, siunausta ja hyvää vointia teille molemmille!

terv. Riikka

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Onpas tämä muheva blogi! Piti ihan pistää itsensä lukijaksi :) Voi olla blogin pitäminenkin voideltua hommaa! Täällä käydessä sen huomaa.

Taivaankansalainen kirjoitti...

Riikka!
Kiitos, kun jätit kommentin! Kiva kuulla, että käyt täällä kuitenkin visiitillä silloin tällöin :)
Anteeksianto on tosiaan suuren suuri lahja, katkeruus tukehduttaa kaiken alleen. On ihanaa olla vapaa! Ole siunattu ♥

Satu!
Hyvä, kun hyppäsit jouselle :) Tervetuloa matkalle mukaan, yhteinen päämääräkin meillä näyttää olevan ;)
Voitelussa on hyvä vaeltaa! Kiitos, kun kommenteerasit, poikkean pian myös sinun blogissasi. Siunausta sinulle ♥

Anonyymi kirjoitti...

Hei Johanna,mitä sulle kuuluu?
Siunausta sulle oikein paljon!:))

Taivaankansalainen kirjoitti...

Moi Kata!

Kiitos kysymästä, hyvää tänne kuuluu :) En ole kovin voinut täällä käydä parina viime päivänä, sillä olen kärsinyt kovasta migreenistä taas. Mutta nyt jo helpottaa ja olo on oikein hyvä. Kutsuimme naapurit tänään saunomaan ja vietimme mukavaa iltaa lasten kanssa. Suut on makeina saunaherkuista ja mukavan rento olotila. Yritän kirjoitella tässä vielä ennen lähetysmatkaa, joka siis alkaa keskiviikkona. Kiirusta pitää kaikkien järjestelyiden yms. kanssa, mutta enköhän ehdi jotakin rustata ennen lähtöä. Siunausta myös sinulle ♥

Anonyymi kirjoitti...

Ihana nähdä teidän keskustelujanne,tämä on nykyaikaista sielunhoitoa.Ajatelkaa,Evankeliumi leviää näin ihmisten koteihin.Kyllä Herra on Ihana kun keksi tietokoneen ja antoi meidän syntyä tähän sukupolveen.ajatella,ennen sitä poljettiin pitkin korpea,kylästä kylään sanaa viemään,nyt vaan klikataan,hiirellä...Siunausta,ps. joko masua kutkuttaa,matkakuume?T:Äitee..

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitäää,oot sie lähössä lähetysharjotteluun tms.?!MINNE?!:D Kerrokerro,jos kerkiit x)

-Annanna (en jaksa kirjautuu sisään nyt)

Taivaankansalainen kirjoitti...

Äitee!

Joo kyllä matkakuumetta totisesti on! Ihan noin konkreettisesti poden tätä matkakuumetta :) Että ei muuta kun käsiä ristiin, että tästä toivutaan ajoissa. Vielä on aikaa, eikä Herralta tietysti mene kun nanosekuntti, kun Hän parantaa.
Mutta eikös vaan olekin jännää tämä nykyaika? Niin kun mä silloin kerran sanoin, että sun kännykkäs on sun sauvas :) Se on kuule suit sait evankelioitu!

Annanna!

Olemme lähdössä 5 päivän tehoevankeliointimatkalle Viroon. Meitä lähtee 2 ryhmää, toinen Tallinnaan ja toinen Narvaan. Ja jos Herra suo, minäkin olen mukana tuolla matkalla. Juuri nyt näyttäisi siltä, että fysiikka voi huonosti, nää meidän tomumajat on romuja :) Mutta painottaisin tuota sanaa "näyttää siltä", sillä nehän ovat vain niitä olosuhteita. Vai mitä? Mutta saa rukoilla, jos jaksaa muistaa :) Siu ♥