lauantai 9. maaliskuuta 2013

Shalom!

Shalom!

Edellinen päivitys kertoi ilouutisista, että tulin hyväksytyksi yliopistoon lukemaan hallintotieteitä. Nyt ollaan jo päästy hyvään malliin opiskelussa. Syksy oli aika rankka, kaikkine muutoksineen. Omasta opiskelusta oli jo kulunut aika monta vuotta (jos raamattukoulua ei lasketa), joten opiskelutekniikka ei ihan ollut alkumetreillä hanskassa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut saamaan otetta ja pänttääminen alkaa sujua hieman paremmin. Tiesinkin jo aloittaessani, että lukeminen tulee olemaan minulle haaste ja niin on ollut. Monenlaista tunneskaalaa itkusta raivoon ja epätoivoon olen ehtinyt tässä näiden menneiden opiskelukuukausien mittaan kokea. Mutta niinkuin Paula kommentoi edelliseen tekstiin, Jumala ei jätä aloittamaansa työtä kesken. Niinpä nojaan siihen armoon, että Jumala kulkee rinnallani, nostaa ja rohkaisee silloin, kun itse ei jaksaisi. 

Aloittaessani syksyllä osasin odottaa, että muutos raamattukoulusta yliopistoilmapiiriin tulee olemaan merkittävä. Tämä sisäinen ymmärrys on auttanut jaksamaan monessa hämmentävässä tilanteessa ja tunteessa, joita olen matkallani kohdannut. Joitakin yllättäviä asioita on noussut pintaan, joihin en ollut varautunut tai osannut ajatellakaan, mutta koen, että Jumala on ollut erityisen lähellä tällasissa hetkissä ja kuljettanut läpi myrskyjenkin. Kaiken kaikkiaan olen pärjännyt hyvin opiskeluissa. Opintopisteitä on kertynyt sopiva määrä ja uskon, että saan ensimmäiselle vuodelle opintoja tehtyä riittävästi, vaikka lukemista jää vielä kesäkuukausille myös. Suuntautumisvaihtoehtoa olen vaihtanut pariin kertaan (mikä on vähän aiheuttanut haparointia kurssivalinnoissa) ja nyt näillä näkymillä olen ajatellut suuntautua sekä hallintotieteisiin että julkisoikeuteen. En tiedä vielä kummasta teen maisterin. Sen lisäksi luen vähän kansainvälistä oikeutta ja politiikka sekä joitakin kauppatieteen hajakursseja. Olisin halunnut tehdä aineestani pedagogiset opinnot, mutta aika ei todennäköisesti riitä siihen.

Oma seurakuntani, Majatalo (Treen helluntaisrk:n sivupiste), täytti viime kuussa vuoden :) Siinäkin on ollut hienoa nähdä, että Jumala ei jätä työtään kesken. Ja nimenomaan Jumala ei jätä. Me ihmiset antaisimme joskus periksi niin kovin helposti. Mutta on ollut armollista todistaa omassa itsessäni, kuinka Jumala taivuttelee ja pyytää jatkamaan ja rakastamaan, vaikka kuinka tuntuisi vaikealta joskus. Aloitin pyhäkoulutyön viime syksynä ja se on ollut oikea tunteiden vuoristorata huippuhetkistä suoranaiseen uskonpuutteeseen. Jatkan tietysti edelleen johtoryhmässä ja lisäksi palvelen ylistyksessä silloin tällöin. Hiljattain myös liityin uuteen musiikkiryhmään, jonka puitteissa tulee lauleskeltua sitten tulevaisuudessa vähän enemmän. 

Kaiken tämän voimavarana on tietenkin oma pikkuinen aarteeni, Jasmin, joka inspiroi äitiä kohti parempaa tulevaisuutta. Jasmin on nyt 5 vuotta ja hän on aina vain yhtä valloittava persoona. Vaikka äitiys (varsinkaan yksinhuoltajasellainen) ei aina ole ruusuilla tanssimista, elämäni olisi todella tyhjää ilman tätä valopilkkua. Hän tekee minusta yksinkertaisesti paremman ihmisen ♥

Viime aikoina olen kuunnellut heprealaista musiikkia paljon ja Jumala on puhunut minulle todella paljon juurista ja identiteetistä. On aina yhtä ihmeellistä huomata, millaista syvää vaikutusta ja perustavaa laatua olevaa muutosta saa aikaan se, kun Jumala puhuu ihmisen henkeen. Näin on käynyt minulle koskien juutalaista kansaa ja Israelia sekä tietenkin sen merkityksessä omaan identiteettiini ja juuriini. Toivottavasti seuraava voi koskettaa teitä yhtä paljon kuin minua. Siunausta kaikille!






lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ihmeitä tapahtuu..

Sinut on hyväksytty Tampereen yliopistoon....

...joten on aika jälleen aloittaa uusi vaihe elämässä. Minusta ei todella olisi kuulunut tulla yliopisto-opiskelija. Psykologisesti ja sosiologisesti katsoen minun ei olisi pitänyt kyetä tällaiseen poikkeavuuteen. Ja on se ollutkin pitkä tie; mielen uudistumisen prosessi, joka on alkanut murtaa ajatus- ja alintajuntaisia käyttäytymismalleja, jotka ovat kahlinneet minua suurimman osan elämästäni. 

Kenelle kunnia kuuluu tästä? - Jeesukselle. Yksinkertaisesti. Minulla ei olisi koskaan ollut riittävästi tahdonvoimaa, itsekuria, päättäväisyyttä, ymmärrystä tai näkökykyä ponnistaa tällaista muutosta itsessäni. Mutta rukoukseni siitä asti, kun tulin uskoon, on ollut, että Jumala ei antaisi elämäni mennä hukkaan. Että voisin elämäni aikana vielä saavuttaa jotakin merkittävää (mikä on merkittävää, on suhteellista enkä pidä yliopisto-tutkintoa välttämättä merkittävänä). Mitä se on, en tiedä, mutta tiedän, että olen matkalla.

Miksi? - En todellakaan tiedä. Kerron, kun ymmärrän, miksi Jumala lähetti minut yliopistoon. Mutta tiedän, että mitään ei tapahdu elämässäni sattumalta, sillä elämälläni on tarkoitus. Olen sisällä Jumalan suuressa suunnitelmassa ja tapahtukoon Hänen tahtonsa minun elämässäni ja elämäni kautta. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo (Mark. 9:23). Jos Luoja suo, minusta tulee hallintotieteiden maisteri...sitten joskus :)


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Sky High

Olen ihan fiiliksissä tästä uudesta löydöstäni! Kuuntelemalla näitä 'pastoreita' olen matkaillut muistoissani 10-15 vuotta takaperin, kun räppi ja hiphop oli minun nuoruuttani. Näillä kundeilla vaan on toisenlainen SANOMA, mutta katu-uskottavalla meiningillä. Upeeta!! Vaikka olisit jo vähän iäkkäämpi lukija, suosittelen kuuntelemaan biisien sanoituksia ja sanomaa.


tiistai 22. toukokuuta 2012

How We Need the River

Rukoukseni. Siunattua viikkoa kaikille ♥


tiistai 8. toukokuuta 2012

Ote päiväkirjasta


 Stop for the one... Näe yksi ihminen. Rees Howells on sanonut: "Jos voit rakastaa yhtä, voit rakastaa monia. Jos voit rakastaa monia, voit rakastaa kaikkia."
Kamppailen itseni kanssa. Tavallaan voin hahmottaa, mihin Jumala kutsuu minua ihmisenä, mutta täydellinen luovuttautuminen Jumalalle pelottaa. Mitä Pyhä Henki pyytää minua tekemään? Paljonko maksaa rakastaa yhtä ihmistä? Kun tuntuu, etten aina onnistu siinä oman tyttärenikään kohdalla. Tunnen riittämättömyyttä siihen nähden, mitä Jumala pyytää. Mutta onko se niin, että kun minä suostun, Hän antaa välineet? Olen niin käsittämättömän ujo, antaako Hän rohkeuden puhua ihmisille? Pyytääkö Hän luopumaan tulevaisuuden suunnitelmista? Yliopistosta, urasta? Mihin Pyhä Henki oikein haluaa minua viedä? Jos uskallan sanoa 'Kyllä', kuulenko selvän äänen ja johdatuksen siinä, mitä pitää tehdä? Tällä hetkellä tuntuu kuin hapuilisin pimeässä, haparoiden ja tunnustellen ympäristöäni. Voinko löytää Jumalan tarkoituksen elämääni sillä tavalla? Armoahan sekin olisi. Kuitenkin rukoilen Hänen pyhää tahtoansa tapahtuvaksi elämässäni ja Hän on luvannut johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat. Sisälläni velloo alati palavampi halu antautua Hänelle syvemmin. 'Ilmesty Herra Jeesus!' - huutaa henkeni.

I love You, all of my hope is in You
Jesus Christ, take my life, take all of me!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Sen verran....

Tässä syvällistä ajateltavaa ensi vuodelle. Teksti ei ole omaa tuotantoani.

Ajatelma jostain:

Jos olis sen verran ehjä että kestäis olla rikki. Jos olis sen verran voimaa että kestäis olla heikko. Jos olis sen verran nöyrä että kehtais pyytää apua. Olis sen verran eväitä kuin on matkalla tarpeen.

Jos sais sen verran rohkeutta ettei silmiänsä sulkisi. Jos sais sen verran taakkoja ettei toisten ohi kulkisi. Jos olis sen verran voimaa että kestäis antaa apua. Niin.....Olis sen verran eväitä kuin on matkalla tarpeen.

Jos jäis sen verran viisautta että kelpais ristin hulluus. Jos jäis sen verran heikkoutta että kelpais ristin voima. Jos näkis sen verran synneistään että kelpais ristin armo..... Jäis sen verran eväitä, että pääsis kotiin.


Siunattua vuotta 2012 kaikille lukijoille!!

maanantai 19. joulukuuta 2011

O' come Emmanuel!!

Siunattua Joulun-aikaa kaikille! ♥